Tutkintoja suoritettiin 2 235, kertoo Uutissuomalainen. Tämä on noin 55 prosenttia enemmän kuin vuonna 2022. Tutkintomäärä kasvoi poikkeuksellisen paljon verrattuna aiempiin vuosiin. Viime vuonna tehtiin liki 800 tutkintoa enemmän kuin vuonna 2022. Luvut selviävät opetushallinnon tilastopalvelu Vipusesta.
Vuonna 2023 suomalaisissa korkeakouluissa opiskeli liki 15 000 lukukausimaksuvelvollista opiskelijaa. Vuotta aiemmin heitä oli reilut 10 000. Valtaosa EU- ja Eta-alueiden ulkopuolelta tulevista opiskelijoista joutuu maksamaan lukuvuosimaksuja.
– Koska ulkomaalaisten opiskelijoiden määrä on kasvanut, on hyvä ja odotettu asia, että ulkomaalaiset opiskelijat suorittavat tutkintoja aiempaa enemmän. Heidän osuutensa maisterintutkinnoista on jo kohtalaisen suuri, arvioi opetus- ja kulttuuriministeriön opetusneuvos Jukka Haapamäki Uutissuomalaiselle.
Kaikista maisterintutkinnoista viime vuonna jo vajaat seitsemän prosenttia oli lukuvuosimaksuvelvollisten opiskelijoiden suorittamia.
Yliopistojen rehtorineuvosto Unifin koulutusvararehtorien puheenjohtaja, Tampereen yliopiston Marja Sutela arvioi, että koronavuodet hidastivat kansainvälisten opiskelijoiden valmistumista maahantulovaikeuksien ja etäopiskelun vuoksi.
– Nyt olemme palanneet kampuksille ja normaalikäytäntöihin, jolloin pitkittyneitä opintoja on saatettu päätökseen, Sutela sanoo.