Oikeusrekisterikeskuksen Uutissuomalaiselle toimittamien lukujen mukaan viime vuonna rikostaustaotteita pyydettiin yhteensä 9 541, mikä on selvästi enemmän kuin koskaan ennen. Edellinen ennätys oli vuodelta 2019, jolloin otteita pyydettiin noin 8 400.
Vapaaehtoisena lasten kanssa toimivan rikostaustan selvittäminen on ollut mahdollista kymmenen vuoden ajan. Tällä hetkellä se on toimijoille vapaaehtoista, ja pyydettyjen rikostaustaotteiden määrä on ollut huomattavasti vähäisempi kuin lakia valmisteltaessa arvioitiin.
– Rikostaustan voi selvittää esimerkiksi silloin, jos vapaaehtoinen vetää lasten harrastusryhmää yksin, säännöllisesti viikoittain, rekisteripäällikkö Sari Laitakari Oikeusrekisterikeskuksesta sanoo Uutissuomalaiselle.
Rikostaustaotteeseen merkitään lapseen kohdistuvat rikokset sekä seksuaali-, väkivalta-, ihmiskauppa- ja huumausainerikokset. Vuosittain vain muutamien vapaaehtoisten rikostaustaotteissa on merkintöjä. Esimerkiksi viime vuonna merkintä oli vain yhdessä otteessa.
Rikostaustan selvittäminen vapaaehtoisilta lasten kanssa toimivilta voi muuttua pakolliseksi, jos Euroopan komission helmikuussa antama direktiiviehdotus toteutuu.
Rikostaustan selvittämiseen suunnitellut muutokset ovat osa laajaa direktiiviehdotusta lapsiin kohdistuvan seksuaaliväkivallan ja seksuaalisen riiston sekä lapsiin kohdistuvaa seksuaaliväkivaltaa todistavan materiaalin torjumisesta.
Valtioneuvoston kirjelmä direktiiviehdotuksesta on parhaillaan käsiteltävänä eduskunnassa.