Hallitus aikoo nostaa Kela-korvauksia viimeistään vuodenvaihteessa, kertoo sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) Uutissuomalaiselle. Ministerin mukaan korotukset painottuvat perusterveydenhuoltoon.
– Kela-korvauksia korotetaan tietyissä palveluissa ihan tuntuvasti niin, että se näkyy ihmisten kukkarossa, Grahn-Laasonen sanoo.
Asian valmistelu on vielä kesken, mutta ministerin mukaan korotusten kohdentumisesta päästään kertomaan hyvin pian. Ensimmäisten korotusten kanssa pyritään etenemään ripeästi.
– Tarkoitus on saada nostettua Kela-korvauksia mahdollisimman nopeasti, jotta päästään purkamaan hoitovelkaa.
Hallitusohjelman mukaan jo lisätalousarviossa kohdennetaan tälle vuodelle tarvittava rahoitus nykymuotoisen Kela-korvauksen kasvattamiseksi perusterveydenhuollon vastaanottotoiminnassa. Vuoden 2023 toinen lisätalousarvioesitys on tarkoitus antaa eduskunnalle 21. syyskuuta.
Hallitus on varannut Kela-korvausten nostamiseen kaikkiaan 335 miljoonaa euroa.
– Edellinen hallitus leikkasi Kela-korvaukset liki olemattomiin. Se oli väärä liike tilanteessa, jossa meillä on pitkiä jonoja terveyskeskukseen, koronan aiheuttamaa hoitovelkaa ja hyvinvointialueiden haasteellinen alku. Tämä on korjausliike siihen, Grahn-Laasonen sanoo Uutissuomalaiselle.





