Yhdysvaltain osakemarkkinat ovat viime aikoina olleet vahvassa alasuuntaisessa heiluriliikkeessä.
S&P 500 -osakeindeksi on laskenut yli 9 prosenttia viime kuun puolenvälin huippulukemistaan. Teknologiapainotteinen Nasdaq Composite on laskenut 13 prosenttia.
Osakemarkkinoilla viime viikkojen lasku on jättänyt jälkeensä niin voittajia kuin häviäjiä, muistuttaa Financial Times.
Suurimpia häviäjiä ovat olleet teknologiaosakkeet ja muut nopeasti kasvavat yritykset, joiden arvostus on noussut huimasti viime vuosina.
Tekoälyboomin edelläkävijä, siruvalmistaja Nvidia on laskenut yli 20 prosenttia, kun sijoittajat ovat edelleen huolissaan Kiinan tekoälysektorin uhkasta.
Sähköautovalmistaja Teslan osakkeet puolestaan nousivat Donald Trumpin vaalivoiton jälkeen marraskuussa, mutta yhtiön osake on laskenut vajaassa kuukaudessa yli kolmanneksen.
Suurista teknologiayrityksistä Microsoft on kestänyt iskut parhaiten menettäen 8 prosenttia arvostaan.
Lentoyhtiöiden osakkeet ovat myös kärsineet heikentyneestä kysyntänäkymästä: esimerkiksi Delta Air Lines, American Airlines ja United Airlines ovat pudonneet lähes 30 prosenttia S&P:n helmikuun huipusta.
Myös toinen taantumapeloille herkästi altis sektori, pankit, ovat kärsineet: Citigroup, Morgan Stanley ja Goldman Sachs ovat kaikki laskeneet noin 20 prosenttia.
FT muistuttaa, että sijoittajat ovat vaihtaneet painopisteensä niin sanottuihin defensiivisiin osakkeisiin sektoreilla, jotka tyypillisesti reagoivat talouden muutoksiin keskimääräisesti vähemmän kuin markkinat yleisesti.
Suurimpia nousijoita S&P:n helmikuun huipun jälkeen ovat olleet yleishyödylliset yhtiöt, kuten vesi- ja jätevesipalveluihin erikoistunut American Water Works, noin 12 prosenttia, ja terveydenhuollon osakkeet, kuten lääketeollisuusyhtiö Merck & Co, 11 prosenttia.
Suuret amerikkalaiset teräksenvalmistajat ovat välttäneet jyrkät pudotukset. Esimerkiksi US Steel ja Nucor nousivat tiistaina Trumpin uhatessa 50 prosentin tulleilla Kanadan teräksentuontia. Trump perui myöhemmin uhkauksensa.
Investointipankki Goldman Sachs kehotti tiistaina julkaisemassaan muistiossa sijoittajia siirtymään osakkeisiin, jotka eivät ole herkkiä talouskasvun, kauppapolitiikan ja tekoälyn riskeille.
Yhdysvalloista saatiin keskiviikkona myös positiivisia talousuutisia. Inflaatio hidastui helmikuussa odotettua enemmän: inflaatio oli 2,8 prosenttia. Markkinoiden konsensus odotti 2,9 prosentin lukemia. FT:n mukaan odotettua paremmat lukemat tukevat Yhdysvaltain keskuspankin tarvetta jatkaa koronlaskuja, kun pelot maailman suurimman talouden kasvun hidastumisesta ovat olleet pinnalla.