Yhdysvaltain merijalkaväki nousi maihin Viron suurimmalle saarelle Saarenmaalle osana Naton laajamittaista BALTOPS 2026 -harjoitusta Itämeren alueella.
Viron puolustusvoimien julkaisemissa kuvissa amerikkalaiset merijalkaväen tiedustelijat rantautuvat saarelle kesäyön pimeydessä. Joissakin kuvissa näkyy Saarenmaan eteläisimmässä kärjessä sijaitseva Sõrven majakka.
Viron yleisradioyhtiö ERR kertoo Yhdysvaltain merijalkaväen kevyen panssaritiedustelupataljoonan harjoitelleen jo hieman aiemmin yhteistoimintaa Viron merivoimien kanssa.
– BALTOPS-harjoitus antaa meille mahdollisuuden hioa taitojamme maihinnousu- ja rannikkopuolustusoperaatioiden toteuttamisessa, amerikkalaisosastoa johtava majuri Patrick Sexton sanoo ERR:lle.
Yhdysvaltain merijalkaväki on hänen mukaansa valmis toimimaan integroituna osana Viron merivoimien operaatioihin, jotta mereltä maalle kyetään projisoimaan ylivoimainen vaikutus.
– Tavoitteena on ylläpitää sotilaallista yliotetta, joka luo edellytykset liittokunnan päättäväiselle toiminnalle ja sodan voittamiselle Itämeren alueella, Sexton toteaa.
Kyseessä on Viron puolustusvoimien mukaan vuodesta 2022 lukien jo viides kerta, kun Yhdysvaltain merijalkaväki toteuttaa vastaavaa harjoitusyhteistyötä Viron merivoimien kanssa.
BALTOPS on Naton suurimpia vuosittaisia harjoituksia Itämerellä. Vuoden 2026 BALTOPS toteutettiin 4.–19.6.2026 osana Naton Arctic Sentry -kokonaisuutta, Harjoituksen johti Yhdysvaltain 6. Laivasto yhdessä Naton yhteisten isku- ja tukijoukkojen (STRIKFORNATO) kanssa.
Tämänvuotiseen harjoitukseen osallistui noin 6 000 sotilasta 15 maasta. Joukkojaan olivat lähettäneet Suomi, Ruotsi, Norja, Tanska, Viro, Latvia, Liettua, Puola, Britannia, Saksa, Ranska, Portugali, Romania, Yhdysvallat ja Turkki.