Yhdysvaltain valtiovarainministeri Scott Bessent on julkaissut Wall Street Journalissa mielipidekirjoituksen, jossa hän linjaa presidentti Donald Trumpin hallinnon tärkeimpiä toimia taloudellisen kasvun vahvistamiseksi.
Bessent muistuttaa aluksi, että Yhdysvaltain pääomamarkkinat ovat maailman kadehtimia ja Trump aikoo vahvistaa niitä entisestään.
– Presidentti tunnustaa Wall Streetin ratkaisevan roolin amerikkalaisen unelman rahoittamisessa, Bessent kirjoittaa.
Valtiovarainministerin mukaan Trump haluaa varmistaa, etteivät työssäkäyvät perheet jää jälkeen seuraavalla talouskasvun aikakaudella.
– Trumpin presidenttikauden ensimmäisen 100 päivän aikana olemme luoneet pohjatyön tasapainottaaksemme maailmanlaajuista kauppaa, palauttaaksemme Amerikan teollisen perustan ja rakentaaksemme talouden, joka mahdollistaa Wall Streetin ja ’Main Streetin’ nousevan yhdessä.
Main Street -termillä Bessent viittaa paikallisiin yrityksiin ja kuluttajiin.
Bessent muistuttaa, että 2000-luvun alussa vapaa kauppa lisääntyi ja alkoi Kiinan maailmanlaajuisen kaupan nousu. Hän kuvailee sen tuomia epätasaisia vaikutuksia:
– 3,7 miljoonaa amerikkalaista menetti työpaikkansa. Tuotannon siirtäminen kiihtyi Kiinaan, jonka seurauksena 59,3 prosenttia Yhdysvaltojen teollisista työpaikoista menetettiin ja suurin osa näistä työntekijöistä joutui pitkäaikaistyöttömiksi, hän luettelee.
– Vaikka kulutustavaroiden hinnat laskivat, elinkustannukset nousivat asumis-, koulutus- ja sairausvakuutuskustannusten noustessa. Miljoonien amerikkalaisten reaalitulot laskivat absoluuttisesti. Jokainen johtava poliitikko jätti huomioimatta globalisaation aiheuttaman kansallisen repeämän Donald Trumpiin asti, Bessent kirjoittaa.
Trumpin hallinnon talouspolitiikka pyrkii Bessentin vastaamaan seuraaviin kysymyksiin: Kuinka kaupan jakama maa yhdistetään uudelleen? Kuinka varmistetaan, että kaikki amerikkalaiset voivat menestyä pääsemällä eteenpäin ja samalla vahvistetaan kansallista turvallisuutta?
– Trump aikoo aloittaa Amerikan historian vauraimman vuosikymmenen – mutta ei työväenluokan hengellisen rappeutumisen kustannuksella.
Bessentin mukaan hallinto on kartoittanut taloudelle uuden suunnan ja toteuttaa sen kolmessa vaiheessa.
– Ensinnäkin maailmankaupasta neuvotellaan uudelleen. Tullit ovat tehokas väline kansainvälisen kaupan tasapainottamiseen. Ne vähentävät kaupan esteitä muissa maissa, avaavat lisää markkinoita amerikkalaisille tuottajille ja tuovat samalla takaisin tuhansia teollisuuden työpaikkoja, Bessent perustelee.
– Toiseksi vuoden 2017 veronalennuksia ja työpaikkoja koskevasta laista tehdään pysyvä ja hyväksytään presidentin uudet veroprioriteetit: ei veroa juomarahasta, ylityöstä ja sosiaaliturvasta. Trumpin verouudistukset parantavat holtittoman kauppapolitiikan vahingoittamien amerikkalaisten elämänlaatua. Näiden uudistusten edistäminen ja vuoden 2017 veronalennusten tekeminen pysyviksi tuo yksityishenkilöille ja yrityksille varmuutta ja lisää taloudellista vauhtia, valtiovarainministeri linjaa.
Kolmanneksi Bessent mainitsee talouden sääntelyn purkamisen.
– Amerikan on rakennettava uudelleen – ei vain koteja ja tehtaita vaan myös puolijohteita, voimalaitoksia, tekoälyn datakeskuksia ja muita tulevaisuuden teknologioita. Teollisuuden kapasiteetin elvyttäminen on avain työllisyyden ja palkkojen nostamiseen työväen ja keskiluokan keskuudessa ja ainoa tapa kilpailla Kiinan kanssa teknologisesta ja sotilaallisesta ylivallasta.
– Siksi tämä hallinto omaksuu kunnianhimoisen sääntelyn purkamisohjelman. Haitallisten säädösten poistaminen keventää valtion velkaa ja tuottaa säästöjä yksityishenkilöille ja yrityksille. Trump on jo säästänyt keskimääräiselle nelihenkiselle perheelle 2100 dollaria yksinkertaisesti kumoamalla (presidentti Joe) Bidenin aikaiset määräykset, Bessent väittää.





