USA vahvisti kolmen miljardin dollarin aseavun Ukrainalle

Presidentti Joe Biden kunnioitti ukrainalaisten rohkeutta itsenäisyyspäivänä.
Presidentti Joe Biden. LEHTIKUVA/AFP/BRENDAN SMIALOWSKI
Presidentti Joe Biden. LEHTIKUVA/AFP/BRENDAN SMIALOWSKI

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden vahvisti keskiviikkona, että Yhdysvallat lähettää Ukrainalle lähes kolme miljardia dollaria uudessa apupaketissa aseita ja varusteita, uutisoi BBC.

Kyseessä on tähän mennessä suurin Kiovaan lähetetty amerikkalaisen turvallisuusavun erä.

Bidenin mukaan rahat antavat Ukrainalle mahdollisuuden hankkia ilmapuolustus- ja tykistöjärjestelmiä ja ammuksia sekä tutkia ja muita laitteita.

Venäjän aloittaman sodan kuuden kuukauden päivänä Biden sanoi, että ukrainalaiset ovat ”inspiroineet maailmaa poikkeuksellisella rohkeudellaan ja omistautumisellaan vapaudelle”.

– Ukraina pysyy suvereenina ja itsenäisenä kansakuntana, Biden sanoi.

Europarlamentaarikon mukaan Euroopan on kiireellisesti vahvistettava omaa teknologista omavaraisuuttaan.
Kansanedustajan mukaan viimeaikaiset tapahtumat luovat epämääräisen kuvan kokonaistilanteesta.
Julkisuuteen kerrotut tiedot jättävät vielä auki sen, kuinka laajasta koulutusohjelmasta on kyse.
Mainos