Suomen ja Naton lippuja ulkoministeriön edustalla. LEHTIKUVA / ANTTI HÄMÄLÄINEN

Ulkoministeriö kertoo, vielä kerran: Tätä kaikkea Nato-jäsenyys tarkoittaa

Sivustolle on koottu vastauksia yleisimpiin kysymyksiin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Mitä turvatakuut tarkoittavat? Mitä jäsenyys puolustusliitto Natossa maksaa Suomelle? Luovutaanko Suomessa asevelvollisuudesta? Ulkoministeriö on koostanut verkkosivuilleen kattavan tietopaketin Nato-jäsenyydestä.

– Naton peruskirjan mukaan (5 artikla) hyökkäys yhtä jäsenmaata kohtaan on hyökkäys kaikkia kohtaan. Jokainen jäsenvaltio on velvoitettu auttamaan hyökkäyksen kohteeksi joutunutta liittolaistaan tarpeelliseksi katsomallaan tavalla, myös sotilaallisesti, ministeriö kertoo turvatakuista.

– Nato-jäsenyyden ja sen hallinnollisiin elimiin ja komentorakenteeseen liittymisen vuotuisten kustannusten arvioidaan olevan 70-100 miljoonaa euroa, sivuilla avataan Nato-jäsenyyden suoria lisäkustannuksia.

– Naton jäsenenä Suomen puolustusmäärärahojen tulee olla vähintään 2 prosenttia kansallisesta bruttokansantuotteesta. Suomen puolustusmenojen BKT-osuudeksi arvioidaan 2,38 prosenttia vuonna 2023 ja noin 2 prosenttia vuosina 2024–2025 Suomen rahoittaessa ilma- ja merivoimien strategisia hankkeita.

Ministeriö kertoo, että Nato-jäsenyys ei vaikuta asevelvollisuuteen.

– Myös Naton jäsenenä Suomi päättää itse puolustuksensa toteuttamisperiaatteista. Ensisijainen vastuu Suomen alueen puolustuksesta säilyy Suomella myös Naton jäsenenä.

Sivuilla vastataan muun muassa kysymykseen, onko Natosta mahdollista erota.

– Pohjois-Atlantin sopimuksen 13. artiklassa määrätään, että kun sopimus on ollut voimassa 20 vuotta, mikä tahansa sopimuspuoli voi lakata olemasta sopimuspuolena vuoden kuluttua siitä, kun se on tallettanut Yhdysvaltain hallitukselle irtisanomisilmoituksen. Liittymispöytäkirjoihin ei ole sisällytetty erityisiä määräyksiä sopimuksen irtisanomisesta. Yleisen tulkintasäännön mukaisesti Pohjois-Atlantin sopimuksen 13. artiklan määräystä on yleisesti tulkittu siten, että kun sopimuksen voimaantulosta on jo kulunut 20 vuotta, myös uudet sopimuspuolet voivat irtisanoa sopimuksen milloin tahansa vuoden irtisanomisajalla.

Entä kuka Natossa päättää?

– Naton neuvosto on Naton ylin päättävä toimielin. Neuvosto tapaa eritasoisissa kokoonpanoissa, ja sen puheenjohtaja on Naton pääsihteeri. Naton päätökset vaativat aina yksimielisyyden kaikkien jäsenmaiden kesken. Jokainen jäsenmaa osallistuu päätöksentekoon tasa-arvoisesti. Nato rakentuu kahdesta päähaarasta: poliittisesta ja sotilaallisesta. Sotilaallinen rakenne on jäsenmaiden poliittisen ohjauksen alainen, sivuilla vastataan.

Poimintoja videosisällöistämme
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)