Erityisesti hyvinvointialueen työntekijät ilmoittavat, että työpaikalla tarvitaan ulkomaista työvoimaa. LEHTIKUVA/TIMO JAAKONAHO

Ulkomainen työvoima saa enemmän tukea kuin vastustusta

Työelämägallupin mukaan suhdanteet ovat muuttaneet asenteita.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomen Yrittäjien teettämän Työelämägallupin vastaajista 44 prosenttia katsoo, että Suomeen tarvitaan lisää ulkomaista työvoimaa, kun vastustajia on 38 prosenttia vastaajista.

Kannattajien osuus on laskenut merkittävästi syyskuusta 2023, jolloin vastaava luku oli 58 prosenttia.

– Kun talous hidastuu ja työllisyysnäkymät heikentyvät, ulkomainen työvoima aletaan nähdä ennemmin kilpailijana kuin tarpeellisena vahvistuksena, arvioi johtaja, pääekonomisti Juhana Brotherus Suomen Yrittäjistä.

Johtavassa asemassa olevat ja ylemmät toimihenkilöt (61 %) suhtautuvat ulkomaiseen työvoimaan muita myönteisemmin. Puolueiden kannattajista myönteisemmin suhtautuvat vihreiden, kokoomuksen sekä RKP:n äänestäjät ja kriittisimmin perussuomalaiset.

– Suomen talouden suhdannetilanne on jatkunut heikkona, ja samalla työllisyys on heikentynyt. Suhdannetyöttömiä on nyt noin 70 000, kun syyskuussa 2023 heitä oli 20 000. Ulkomaisen työvoiman tarve tulee korostumaan selkeämmin talouden kääntyessä kasvuun ja työttömyyden lähestyessä rakennetyöttömyyden tasoa, Brotherus sanoo.

Asiaan positiivisesti suhtautuvia naisia ja miehiä on suunnilleen saman verran, mutta kielteisen kannan ottavia on miehissä enemmän kuin naisissa.

Hyvinvointialueilla kaivataan ulkomaista työvoimaa

Vain 17 prosenttia arvioi, että juuri omalla työpaikalla on tarvetta ulkomaiselle työvoimalle, ja 72 prosenttia on asiasta eri mieltä. Tilanne on pysynyt lähes muuttumattomana tammikuusta 2024.

Erityisesti hyvinvointialueen työntekijät ilmoittavat (28 %), että työpaikalla tarvitaan ulkomaista työvoimaa.

– Vaikka työvoimapula puhuttaa laajasti, kaikilla työpaikoilla ulkomaisen työvoiman tarve ei näyttäydy arjessa. Sosiaali- ja terveysalalla tilanne on toinen, sillä siellä työvoimapula on selvästi konkreettinen ja akuutti, ja ulkomaanlaiselle osaamiselle on todellista kysyntää, Brotherus toteaa.

Lisää opiskelupaikkoja ja uudistuksia oppisopimuksiin

Opiskelupaikkojen lisääminen työvoimapula-aloilla (41 %), oppisopimusjärjestelmän uudistaminen (36 %) ja palkan sivukulujen alentaminen (32 %) ovat vastaajien mielestä tärkeimmät sääntelymuutokset työvoimapulan helpottamiseksi.

Työvoimapulan ratkaisukeinot saavat nyt vähemmän kannatusta kuin vielä syksyllä 2023 ja alkuvuodesta 2024.

Hallitus suunnittelee parhaillaan lukukausimaksuja EU:n ulkopuolisille opiskelijoille lukioihin ja ammattikouluihin.

– Maksujen taso ja aikataulu ovat epäselviä. Ennen päätöksiä olisi syytä selvittää ulkomaisten nuorten opintomenestystä ja polkua työmarkkinoilla, Brotherus toteaa.

Poimintoja videosisällöistämme

Vastaajien mielestä työpaikan omista keinoista työvoimapulan helpottamiseksi parhaita ovat palkkojen nostaminen (53 %), harjoittelupaikkojen tarjoaminen (49 %), johtamisen kehittäminen (38 %) ja oppilaitosyhteistyön lisääminen (38 %).

Vähiten suosittuja keinoja ovat vuokratyövoiman käyttö (7 %) sekä yrityksen brändiin panostaminen (15 %).

Kyselyn toteutti Verian Suomen Yrittäjien toimeksiannosta 5.–11.6.2025. Vastaajina oli 1 093 työelämässä mukana olevaa (palkansaajat, yrittäjät, työttömät ja lomautetut). Vastaajat olivat 18–69-vuotiaita suomalaisia. Aineisto edustaa kohderyhmän työelämässä mukana olevia suomalaisia. Tulosten luottamusväli kokonaistuloksen osalta on 3,0 prosenttiyksikköä suuntaansa 50 prosentin tulostasolla.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)