Ukrainan väitetään edenneen Dnepr-joen yli

Alueen suomaasto voi häiritä joukkojen ja huoltotarvikkeiden siirtoja.
Dnepr-joki Hersonin alueella. / Bing Maps
Dnepr-joki Hersonin alueella. / Bing Maps

Venäläisjoukkojen tilanteen arvioidaan heikentyneen viime viikkojen aikana Dnepr-joen itäpuolella rintaman eteläosissa.

Rintamalinja on pysynyt pääosin ennallaan viime marraskuun jälkeen, jolloin Ukraina vapautti vastahyökkäyksellä Hersonin kaupungin. Venäläisjoukot vetäytyivät tuolloin kohtuullisen hyvässä järjestyksessä Dneprin toiselle puolelle uusiin puolustusasemiin.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Molemmat osapuolet ovat tehneet alueella iskuja pienillä tiedusteluryhmillä. Tilanne vaikuttaa nyt muuttuneen, sillä Ukrainan joukkojen väitetään saaneen aikaan laajemman sillanpääaseman Dneprin itäpuolelle.

Sotaa seuraavat venäläisbloggaajat julkaisivat viime viikon lopulla tilannearvioita, joiden perusteella Ukrainan joukot olisivat päässeet Dneprin yli ja kaivaneet sinne puolustusasemia.

Bloggaajat ihmettelivät, kuinka joukkojen ja huoltotarvikkeiden siirtoja ei pystytty estämään. Sosiaalisessa mediassa julkaistiin lisäksi tulitaistelun ääniä Nova Kahovkan luota, joka sijaitsee pohjoisempana. Venäläisjoukkojen vastahyökkäys ilmeisesti epäonnistui viikonlopun aikana.

Ukrainan asevoimat totesi Dneprin ylittämisen vaativan mittavan operaation, jonka yksityiskohdista ei aiota kertoa julkisuuteen.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Amerikkalaisen ISW-ajatuspajan analyytikko George Barros huomauttaa, että alueen suomaasto tekee suuret sotilasoperaatiot erittäin haastaviksi. Hersoniin sijoitettujen venäläisyksiköiden arvioidaan olevan alimiehitettyjä ja hajanaisia verrattuna muihin rintamalohkoihin.

– Venäläislähteiden julkaisujen perusteella alueelle sijoitetut joukot ovat merkittävästi heikompia kuin puoli vuotta sitten. Näiden tietojen pohjalta vaikuttaa silta, etteivät venäläisjoukot enää hallitse täysin tätä aluetta, Barros tviittaa.

Ukrainalainen laskuvarjoupseeri muistelee Kurskin alueella olleen paljon pohjoiskorealaisia sotilaita.
Ukrainalaistiedustelu vielä arvioi aiheutettujen tuhojen laajuutta.
Suurta haupitsia voidaan käyttää voimakasta tulenkäyttöä edellyttäviä kohteita vastaan.
Mainos