Ukrainan sota ja sen seuraukset ovat vaikuttaneet merkittävästi Suomen liikennejärjestelmään ja liikennevirtoihin, liikenne- ja viestintävirasto Traficom kertoo.
Vaikutukset johtuvat etenkin siitä, että Venäjän rajan ylittävä liikenne on nyt ohjautunut uudelleen.
Vaikutukset ovat merkittäviä kansainväliselle rautatieliikenteelle. Venäjän raidekuljetuksista on päätetty irtautua, ja Allegro-liikenne on toistaiseksi keskeytetty. Venäjän yli 8 miljoonan tonnin transitoliikenne on käytännössä pysähtynyt.
– Tämä on vähentänyt merkittävästi poikittaisliikennettä rataverkolla Vartiuksen ja Vainikkalan raja-asemilta sekä vapauttanut rata- ja satamakapasiteettia muille kuljetuksille. Toisaalta merkittävä osa korvaavasta Venäjältä aiemmin tuodusta puuraaka-aineesta pyritään todennäköisesti kuljettamaan rautateitse, mikä lisännee muun muassa pohjois-eteläsuuntaisia rautatiekuljetuksia Kainuun alueelta etelän suuntaan sekä merisatamista tuotantolaitoksiin, kertoo erityisasiantuntija Marko Mäenpää tiedotteessa.
Myös satamien toimintaympäristö on muuttunut. Venäjän transitoliikenteen kuljetusmäärät Suomen satamien kautta olivat vuonna 2021 noin 8,2 miljoonaa tonnia. Transitoliikenne on pysähtynyt, eikä sen mahdollisesta palautumisesta ole tällä hetkellä tietoa.
– Samaan aikaan käynnissä on kansainvälinen konttikuljetusten kriisi, joka aiheuttaa edelleen haasteita konttien saatavuudessa ja kuljetusten ennustettavuudessa sekä luotettavuudessa. Venäjän konttiliikenteen loppuminen lisää haasteita Suomen konttiliikenteeseen ja sen palvelutasoon, Mäenpää arvioi.
Saimaan kanavan liikenteen pysähtyminen on lopettanut Saimaan alueen satamien suorat ulkomaankuljetukset. Alueen sisäiset kuljetukset saattavat kuitenkin jonkin verran kasvaa muun muassa muuttuneiden raakapuu- ja hakekuljetusten takia.
Tieliikenteeseen vaikuttavat raaka-aineiden saannin loppuminen Venäjältä, polttoaineiden hinnan nousu, pahentunut kuljettajapula ja mahdollinen liikenteen päästökauppa. Näillä on vaikutuksia myös maanteiden liikennesuoritteeseen, mutta kokonaisuutena vaikutusten voidaan arvioida olevan maltillisia. Aiemmin Venäjältä tuodun raakapuuvirran korvaaminen lisää painetta myös vähäliikenteisen tieverkon palvelukyvylle.