Sähköpotkulaudoille halutaan promilleraja
Kyselyn mukaan neljä viidesosaa suomalaisista pitää sähköpotkulautoja melko tai hyvin vaarallisina.
Kyselyn mukaan neljä viidesosaa suomalaisista pitää sähköpotkulautoja melko tai hyvin vaarallisina.
Arvioitu henkilöstövähennysten määrä on noin 240 tehtävää maailmanlaajuisesti
OAJ riitauttaa Sivistan painostustoimen laillisuuden ja haastaa sen ohjeistuksen mukaan toimivat työnantajat käräjäoikeuteen.
Ainakin puolet Suomen mepeistä vaihtuu näissä vaaleissa. Puolueet luottavat ykkösketjun ehdokkaisiin julkkisehdokkaiden sijasta.
Kranaattien prototyyppien kantama on sata kilometriä.
Iskun tekijästä ei ole toistaiseksi tietoa.
Luonnonmarja-alalla on esiintynyt useita ongelmia ja myös ihmiskauppaa.
Vihreiden ex-ministeri on kiertänyt Kremlin järjestämissä tilaisuuksissa aiemminkin.
Noin puolella vastaajista vammautuminen oli vaikuttanut työelämään liittyviin valintoihin.
Ukrainan asevoimien mukaan iskussa tuhoutui hyökkääjän pikavene.
Harjoitusta kuvataan vastaukseksi länsimaista kuultuihin lausuntoihin.
Entisen ministerin mukaan Moskova vastaa aina liennytykseen hyökkäämällä.
Nuoriso on poliisin mukaan aiheuttanut lisääntynyttä häiriötä ja aiheuttanut turvattomuuden tunnetta eri puolella Espoota.
Neuvottelujen taustalla ovat suunnitellut muutokset osoitteettomien mainosten ja ilmaislehtien palveluihin.
Puolustusliitto saattaisi lähettää 100000 sotilasta toimiin.
Hyvä Verkkouutisten lukija,
Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.
(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)