Vladimir Putin on ilmoittanut pyrkivänsä alistamaan Ukrainan, mutta ei ole siinä helmikuussa 2022 aloittamastaan täysimittaisesta hyökkäyssodastaan huolimatta onnistunut. Venäjällä näyttää kuitenkin nimekkään ranskalaistutkijan, professori François Heisbourgin mukaan olevan kyky jatkaa sotaa nykyisellä intensiteetillä, kun taas mikään ei viittaa siihen, että länsi olisi valmis tunnustamaan laittomasti liitettyjä Ukrainan alueita osaksi Venäjää.
– Lännen sisällä saattaa kuitenkin syntyä erimielisyyttä siitä, millä keinoin, missä tahdissa ja millaisin ehdoin Ukrainan täysi alueellinen koskemattomuus palautetaan. Jos Ukrainan vastahyökkäys johtaa merkittäviin voittoihin, Ukraina ja sen läntiset kumppanit saattavat harkita ”Adenauer-mallin” kaltaista järjestelyä, Heisbourg toteaa International Institute for Strategic Studies -ajatushautomon julkaisemassa artikkelissa.
Jos meneillään oleva vastahyökkäys onnistuu, Venäjän voitaisiin hänen mukaansa työntää suurelta osin tai jopa kokonaan Ukrainan ennen 24. helmikuuta 2022 hallitsemilta alueilta.
– On vaikea kuvitella, että Ukraina valloittaisi Krimin takaisin puhtaasti sotilaallisin keinoin. Vuoden 2022 alkupuolella menetettyjen alueiden valtaaminen takaisin kuitenkin vaikeuttaisi Venäjän logistista tilannetta Krimillä. Alueellinen yhteys Venäjän miehittämään Donbasiin olisi katkaistu ja Kertšinsalmen silta, Perekopin kannas ja Venäjän Mustanmeren laivasto Sevastopolissa olisivat haavoittuvampia, hän toteaa.
Tämä skenaario ei hänen mukaansa välttämättä ole etäinen, vaan saattaa toteutua hyvinkin pian.
Professori Heisbourg muistetaan Suomessa yhtenä Nato-jäsenyytemme vaikutuksia arvioineen arvovaltaisen asiantuntijaryhmän jäsenistä. Vuonna 2016 selvityksensä jättäneen työryhmän muut jäsenet olivat Ulkopoliittisen instituutin silloinen johtaja Teija Tiilikainen, suurlähettiläs René Nyberg ja ruotsalainen veteraanidiplomaatti Mats Bergquist.
Auttoi Saksan nousuun
Nyt on Heisbourgin mielestä ajankohtaista pohtia kylmän sodan opetuksia ja niistä kumpuavaa ”Adenauerin mallia”.
– Berliinin saarto 1948–49 oli kylmän sodan ensimmäinen suora yhteenotto Neuvostoliiton ja tärkeimpien länsivaltojen välillä. Neuvostoliiton asevoimat katkaisivat kaikki maantie-, rautatie- ja vesiliikenneyhteydet Länsi-Berliinin ja Saksan länsiosan amerikkalaisten, brittiläisten ja ranskalaisten miehitysvyöhykkeiden välillä. Berliinin länsimaiset miehitysjoukot saivat täydennystä vain ilmateitse, hän muistuttaa.
– Kävi ilmi, että Neuvostoliitto ei ollut valmis ottamaan riskiä kolmannesta maailmansodasta estämällä ilmakuljetukset, vaikka se testasikin länsimaiden päättäväisyyttä häiritsemällä länsimaiden kuljetuskoneita. Vuoden kuluessa Länsi-Saksasta oli tullut perustuslaillinen demokratia ja markkinatalous – Saksan liittotasavalta, hän toteaa.
Toukokuussa 1955 Länsi-Saksasta tuli läntisen puolustusliiton jäsen. Tämä loi hänen mukaansa perusedellytykset kylmän sodan aikaiselle Euroopan status quolle seuraaviksi neljäksi vuosikymmeneksi.
– Nämä kysymykset ovat yhtä lailla esillä Ukrainan tapauksessa, hän huomauttaa.
Kansat vapautuivat kahleistaan
Toisin kuin toisen maailmansodan jälkitilanteessa, jossa Saksa oli ollut syyllinen sotaan, Ukraina käy aktiivista puolustustaistelua Venäjää vastaan.
– Ukrainan täyttä ja rajoittamatonta suvereniteettia ei voida tulevissa keskusteluissa näin ollen kyseenalaistaa. Ukrainassa on käynnissä sota, kun taas sodanjälkeinen Saksa ja Eurooppa elivät vain sodan uhan alla. Ukraina luopui ydinaseistaan 1990-luvun puolivälissä, Venäjä ei. Tämä epäsymmetria vahvistaa Ukrainan tulevien puolustustakuiden merkitystä, Heisbourg sanoo.
Länsi-Saksan ensimmäisen liittokanslerin Konrad Adenauerin nimeä kantava malli tarkoittaisi hänen mukaansa sovellettuna sitä, että Ukraina sitoutuisi olemaan käyttämästä voimaa Krimin vapauttamiseksi ja saisi vastineeksi oikotien Naton jäseneksi. Tämä ei olisi hänen mukaansa suinkaan ihanteellinen ratkaisu, mutta kenties paras mahdollinen vallitsevassa tilanteessa.
– Itä-Saksa oli lukittuna rautaesiripun taakse ja vuodesta 1961 vuoteen 1989 Länsi-Berliiniä ympäröivän 155 kilometrin pituisen ”häpeämuurin” taakse. Itä-Saksan väestö joutui odottamaan lähes 30 vuotta, ennen kuin se pääsi nauttimaan läntisten maanmiestensä ihmisoikeuksista ja poliittisista vapauksista, hän toteaa.
– Tiedämme kuitenkin, mitä tapahtui: kylmä sota pysyi Euroopassa kylmänä, Saksa yhdistyi rauhanomaisesti ja yhteisymmärryksessä, ja Neuvostoliiton imperiumi romahti sisäisten ristiriitojensa painon alla antaen vangituille kansoille mahdollisuuden vapautua kahleistaan, hän painottaa.