Ukrainan kärkijoukot saavuttaneet Dnepr-joen länsirannan

Joidenkin venäläissotilaiden sanotaan riisuneen univormunsa ja yrittävän sulautua paikallisten joukkoon Hersonissa.
Ukrainan lippuja Hersonin kaduilla. Sky News/YouTube
Ukrainan lippuja Hersonin kaduilla. Sky News/YouTube

Ukrainan puolustusvoimat jatkavat alueiden vapauttamista Etelä-Ukrainassa Hersonin suunnalla, kertoo Ukrainan asevoimien pääesikunta Facebookissa.

– Onnistuneiden hyökkäystoimien aikana joukkojemme kärkiyksiköt ovat jo saavuttaneet paikoin Dnepr-joen länsirannan, ilmoituksessa kerrotaan.

– Toimenpiteet vihollisen tunnistamiseksi ja tuhoamiseksi useissa asutuskeskuksissa ovat käynnissä.

Ukrainan puolustusministeriön neuvonantaja Juri Sak kertoo BBC:lle, että Ukrainan joukot ovat saaneet Hersonin kaupungin ”melkein täysin hallintaansa”.

Hurraavat väkijoukot tervehtivät ukrainalaisia sotilaita heidän saapuessaan kaupunkiin. Herson oli ainoa alueellinen pääkaupunki, jonka Venäjän joukot onnistuivat hetkellisesti valloittamaan helmikuun hyökkäyksen jälkeen.

Poimintoja videosisällöistämme

Aiemmin perjantaina Ukrainan lippuja ilmestyi kaduille Hersonissa sen jälkeen, kun Venäjä ilmoitti saaneensa päätökseen joukkojensa vetäytymisen.

Juri Sakin mukaan osa alueelle jääneistä venäläissotilaista riisui univormunsa ja yrittää sulautua paikallisten joukkoon.

Venäjän puolustusministeriö ilmoitti joukkojen siirtämisen Dnepr-joen itäpuolelle päättyneen varhain perjantaiaamuna.

Vetäytymisestä Hersonista ilmoitettiin virallisesti keskiviikkona puolustusministeri Sergei Shoigun ja kenraali Sergei Surovikinin näytösluonteisessa tapaamisessa.

– Yhtäkään asetta tai ajoneuvoa ei jätetty joen toiselle rannalle. Kaikki asevoimien henkilöstöön lukeutuvat siirrettiin Dneprin yli, Venäjän puolustusministeriö ilmoitti.

Hersonista julkaistujen videoiden perusteella Ukraina olisi saanut sotasaaliiksi suuren määrän alueelle hylättyjä sotilasajoneuvoja ja muuta kalustoa. Verkkouutiset kertoo asiasta tässä jutussa.

Ensihoitaja valittaa videolla, etteivät he voi auttaa ihmisiä, jos autot eivät liiku.
Igor Girkinin mukaan tilanne etenee Ukrainan strategisen suunnitelman mukaisesti eteläisellä rintamalohkolla ja Krimillä.
Mielenosoitusten teemat liittyivät Ukrainan sisäpolitiikkaan ja muuhun Venäjän valtion kannalta hyödylliseen.
Mainos