Kun Venäjä aloitti helmikuussa 2022 täysimittaisen hyökkäyksen Ukrainaan, pessimistit lännessä arvioivat Kiovan antautuvan päivien tai viikkojen kuluessa. Optimistit arvelivat sodan saattavan kestää kuukausia. Amerikkalaistutkija Gideon Rosen mukaan vain harva kuitenkaan uskoi, että Ukraina voisi koskaan voittaa voimavaroiltaan ylivoimaista hyökkääjää, ja eräät kommentaattorit jopa luonnehtivat sitä silkaksi fantasiaksi.
Länsimaiden päätavoitteena on ollut auttaa Ukrainaa välttämään tappio. Yhdysvallat, Eurooppa ja muut ystävällismieliset maat ovat antaneet maalle merkittävää taloudellista tukea ja yhä tehokkaampia aseita. Asetoimitusten lisäämisestä ja yhä kehittyneempien asejärjestelmien toimituksista on kuitenkin Rosen mukaan päätetty hitaasti Vladimir Putinin provosoitumisen pelossa.
– Sen sijaan, että Yhdysvallat ja Eurooppa rajoittavat Ukrainalle antamaansa tavanomaista sotilaallista apua, niiden pitäisi päinvastoin lisätä sitä: enemmän panssarivaunuja, tykistöä ja ammuksia, parempaa ilmapuolustusta, neljännen sukupolven hävittäjiä. Tavanomaiset aseet kyllä tekevät tehtävänsä niin kauan kuin tarpeen on, Rose toteaa Foreign Affairs -lehden julkaisemassa artikkelissa.
Tällainen toimintamalli auttaisi hänen mukaansa varmistamaan, että edellytykset kestävään rauhaan neuvotteluteitse ovat aikanaan olemassa, tai ainakin mahdollistamaan Ukrainan joukoille vahvat ja pysyvät asemat, joita ne voisivat puolustaa jatkuvan läntisen avun turvin.
Gideon Rose toimii ulkopolitiikan tutkijana Council on Foreign Relations -ajatushautomossa. Ennen nykyistä tehtäväänsä hän on palvellut muun muassa Yhdysvaltain kansallisessa turvallisuusneuvostossa sekä opettanut Princetonin ja Columbian yliopistoissa. Hän on julkaissut tietokirjan How Wars End: Why We Always Fight the Last Battle (2010).
Liioiteltuja huolia
Moni näyttää Rosen mukaan edelleen uskovan, että Venäjää ei voi voittaa, koska sillä on aina enemmän resursseja taisteluun ja kyltymätön halu välttää tappio. Pelätään, että Venäjän pakottaminen perääntymään ja yritykset Krimin takaisin valtaamiseksi saattaisivat johtaa ydinase-eskalaatioon. Jotkut kommentaattorit vaativat ennen kaikkea lännen huomion kääntämistä Ukrainasta tärkeämmiksi väitettyihin kysymyksiin, kuten Kiinan Taiwaniin kohdistamaan uhkaan.
– Kaikki nämä huolet ovat kuitenkin liioiteltuja, Rose sanoo.
Ukrainan vastahyökkäyksessä tuoreet, hyvin varustetut ja motivoituneet ukrainalaisprikaatit kohtaavat hänen mukaansa väsyneitä venäläisjoukkoja, joilla on heikko vire, alhainen henkilökohtainen sitoutuneisuus ja keskinkertainen johto. Venäjän asevoimilla ei ole strategista suunnitelmaa, vaan alkuperäisen hyökkäyksen epäonnistuttua komentajat ovat improvisoineet ja yhä useammin myös riidelleet keskenään.
– Kun tämä hyökkäys on ohi, Ukraina on luultavasti murtautunut Venäjän linjojen läpi, saanut takaisin merkittäviä alueita ja asettunut asemiin, joista se voi uskottavasti uhata pitkällä aikavälillä Venäjän hallussa yhä olevia alueita, myös Krimiä, Rose toteaa.
Uusi rautaesirippu
Taistelua on Rosen mielestä jatkettava, kunnes Kreml tunnustaa, että se ei voi toteuttaa aluelaajennuksia sotilaallisin voimakeinoin.
– Kunnes tämä psykologinen käännekohta on saavutettu, Ukrainalla ja sen tukijoilla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin jatkaa Venäjän heikentämistä sotilaallisin keinoin. Kun Venäjä on valmis hyväksymään tällaisen lopputuloksen, pakotteet ja muut rajoitukset voidaan poistaa. Sitä ennen se kuluttaa voimavarojaan turhaan ja juuttuu kansainväliseen marginaaliin Itämereltä Mustallemerelle ulottuvan vahvan puolustuslinjan ympäröimänä, Rose sanoo.
Kyse on hänen mukaansa eräänlaisesta uudesta rautaesiripusta, jonka tarkoituksena – toisin kuin edeltäjänsä – ei ole vangita kansakuntia, vaan pitää ulkona se, joka pyrkii niitä vangitsemaan.
– Tarvittiin tappio kahdessa maailmansodassa ennen kuin Saksa ymmärsi, että aggressio ei kannata. Saattaa olla, että ei tarvita vain tappio Ukrainassa, vaan myös uusi kylmä sota, ennen kuin Venäjä oppii oman läksynsä, hän toteaa.
– Siihen asti muuria on vartioitava aivan kuten viime kerrallakin. Tyydyttävän lopputuloksen saavuttaminen voi viedä vuosia, ja sen hinta Ukrainalle ja sen läntisille kumppaneille on korkea. Jos niin ei tehtäisi, hinta olisi vielä suurempi, eikä se koituisi vain Ukrainalle, vaan koko Euroopalle ja muulle maailmalle.