Ukraina päästää vapaaehtoiset vangit rintamalle

Vangit aiotaan koota erikoissotilasyksiköihin.
Ukrainalaissotilaita Donetskin rintamalla. AFP / LEHTIKUVA / ROMAN PILIPEY
Ukrainalaissotilaita Donetskin rintamalla. AFP / LEHTIKUVA / ROMAN PILIPEY

Ukrainan parlamentti on hyväksynyt lakiesityksen, joka mahdollistaa tiettyjen vankien vapaaehtoisen mobilisoinnin rintamalle, kertoo Ukrainska Pravda.

Parlamentin 404 jäsenestä puolesta äänesti 279 kansanedustajaa. Lakialoitteen laatijan Olena Šuliakin mukaan vapaaehtoisesti palvelukseen astuville vangeille on kuitenkin lukuisia ehtoja, eivätkä kaikki vangit saa lakimuutoksen jälkeenkään palvella asevoimissa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Palvelus on kielletty murhaan, raiskaukseen, lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön, korruptioon, huumausainerikokseen tai maanpetokseen syyllistyneiltä sekä niiltä, jotka ovat aiemmin toimineet korkeassa virassa, kuten kansanedustajina tai ministereinä.

Lisäksi ehtona on, että vapaaehtoisella ei ole vankeustuomiota jäljellä enempää kuin kolme vuotta.

– Vangit, joilla vankeusaikaa on jäljellä pidempään, ja etenkin he, jotka istuvat elinkautista vankeusrangaistusta, hylätään välittömästi ilman harkintaa, Šuliak linjaa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Sen, hyväksytäänkö vanki asepalveluksen, päättää tuomioistuin arvioituaan ensin värväystoimiston, terveyslautakunnan ja sotilasyksikön näkemyksiä. Tavallisiin sotilasyksiköihin vankeja ei aiota sijoittaa.

– Entiset vangit palvelevat yksinomaan erikoissotilasyksiköissä. Puolustusministeriö selvittää parhaillaan, miten tällaisia yksikköjä perustettaisiin, Šuliak kertoo.

Šuliakin mukaan vangeilta puuttuisi myös yksi tärkeä etu palvellessaan: He eivät pääsisi lomille. Mikäli he syyllistyisivät palvelusaikanaan rikokseen, palaisivat he vankilaan.

Ukrainalainen laskuvarjoupseeri kertoo Kurskin alueella olleen paljon pohjoiskorealaisia sotilaita.
Venäjän aggressiota torjuva maa näyttäytyy Peter Dickinsonin mukaan nyt turvallisuuden tuottajana.
Ukrainalaistiedustelu vielä arvioi aiheutettujen tuhojen laajuutta.
Mainos