Forecan meteorologi Markus Mäntykannas kirjoittaa blogissaan, että ensi viikon sää näyttää meteorologin silmin mielenkiintoiselta.
Erittäin lämmintä ja kosteaa ilmamassaa suuntaa parhaillaan Kaspianmereltä kohti Suomea. Jos ilmamassa tulee Suomeen ennustetusti, kesän ensimmäiset hellepäivät ja rajuilmat koetaan toukokuun puolessavälissä.
– Tiistai ja keskiviikko näyttävät tällä hetkellä ennusteissa hyvin kutkuttavilta päiviltä, jotka voivat tuoda mukanaan jopa vaaraa aiheuttavia sääilmiöitä, Mäntykannas kirjoittaa.
Vielä lauantaina lämpötilat pysyvät pilvipeitteen vuoksi maltillisina, mutta sunnuntaina elohopea voi auringon pilkottaessa kohota 15–20 asteeseen. Maanantaina aurinko näyttäytyy eri puolilla Suomea ja lämpötila kohoaa maan etelä- ja keskiosassa 20 asteen tuntumaan, pohjoisessa 15 asteen tuntumille.
Tiistaina ja keskiviikkona on Mäntykannaksen mukaan vuorossa kuluvan vuoden yksi kutkuttavimmista säätilanteista. Kaspianmeren pohjoispuolelle ja lopulta myös Baltian puolelle syntyvä matalapainepari ohjaa Kaspianmeren kuumuutta ja Mustanmeren kosteutta alueen pohjoispuolelta kohti Suomea.
– Vastaavissa sääasetelmissa Suomessa on kesäisin koettu 30–35 asteen helteitä ja erittäin voimakkaita ukonilmoja. Tällä erää vastaavia helteitä ei kuitenkaan vielä näin toukokuun puolella ole odotettavissa, mutta ukonilmat voivat yllättää, Mäntykannas taustoittaa.
– Tämänhetkisen ennusteen mukaan helleraja, eli 25 astetta, voi mennä paikoin maan etelä- ja itäosassa ensimmäistä kertaa tänä vuonna rikki tiistaina. Keskiviikkonakin hellelukemat ovat vielä mahdollisia itärajalla, jos vain aurinko pääsee paistamaan.
Ukkosenergiaa on Mäntykannaksen mukaan ilmassa paljon, joten rajuilmat voivat olla komeita.
– Ukkoskuuroihin liittyy rankkasadetta, voimakkaita tuulen puuskia ja mahdollisesti rakeitakin.
Ennuste on kuitenkin vielä epävarma, meteorologi huomauttaa.