Sunnuntaina aamulla sateet ovat väistyneet jo maan länsiosasta, ja iltapäivällä satelee enää Pohjois-Karjalasta Itä-Lappiin yltävällä alueella. Tuuli puhaltaa lännestä, kertoo sääpalvelu Foreca.
Sää on sunnuntaina päivällä laajalti aurinkoinen ja lämpötila kohoaa 12–17 asteeseen etelästä aina Länsi-Lappiin asti.
Pilvisemmillä ja sateisemmilla alueilla sekä Pohjois-Lapissa lämpötila on 10 asteen vaiheilla.
Forecan mukaan maanantain vastaisena yönä tuuli kääntyy etelään ja sumua muodostuu monin paikoin. Yölämpötila on yleisesti 2–8 astetta, lounaassa 10 asteen tuntumassa.
Maanantaina korkeapaine kurkottaa Suomeen kaakosta.
– Mikäli aamun mahdollinen sumupilvi hälvenee, päivästä tulee aurinkoinen ja pääasiassa poutainenkin, mutta maan länsi- sekä pohjoisosassa etelätuuli on puuskaista. Lämpötila on päivällä laajalti 12–17 astetta, kertoo Forecan meteorologi Anna Latvala.
Hänen mukaansa seuraava sadealue kuitenkin lähestyy jo lännestä ja voi yltää paikoin maan länsi- tai pohjoisosaan vielä maanantain aikana. Tiistaina sateita liikkuu näillä näkymin Suomen yli itään, mutta sen jälkeen korkeapaine vahvistuu jälleen.