Viikonloppu alkaa sateisena, sunnuntaina sää kirkastuu

Ensi viikon aikana Suomen ylle saapuu lisää sateita.
Syksuinen Töölönlahti Helsingissä. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
Syksuinen Töölönlahti Helsingissä. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
Syksuinen Töölönlahti Helsingissä. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
Syksuinen Töölönlahti Helsingissä. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Viikonloppu alkaa sateisena suuressa osassa maata, mutta sunnuntaina pilvet ja sade väistyvät lännestä alkaen, kertoo Foreca.

Perjantaina matalapaine on tuonut hajanaisen sadealueen maan etelä- ja keskiosaan. Paikoin sateita on ollut Lapissa asti. Viikonloppuna tämä matalapaine sulautuu lännestä saapuvaan toiseen matalapaineen alueeseen.

– Lauantain aikana sää pilvistyy koko maassa. Kuurottaisia sateita tulee aluksi varsinkin maan etelä- ja länsiosassa sekä Länsi-Lapissa. Etelätuuli on kohtalaista, Meteorologi Anna Latvala kirjoittaa.

– Lämpötila on päivällä lähes koko maassa 10–15 astetta, mutta Käsivarren Lapissa on vähän viileämpää.

Viimeistään yöllä sateet yltävät myös itäiseen Suomeen. Yöllä lämpötilat ovat enimmäkseen 7–12 astetta.

– Sunnuntaina matalapaine sateineen jatkaa matkaansa itään. Aamulla sateet ovat väistyneet jo maan länsiosasta, ja iltapäivällä satelee enää Pohjois-Karjalasta Itä-Lappiin yltävällä alueella. Tuuli puhaltaa lännestä.

– Sää on päivällä laajalti aurinkoinen ja lämpötila kohoaa 12–17 asteeseen etelästä aina Länsi-Lappiin asti. Pilvisemmillä ja sateisemmilla alueilla sekä Pohjois-Lapissa lämpötila on 10 asteen vaiheilla.

Maanantain lähestyessä tuuli kääntyy etelään ja monin paikoin muodostuu sumua.

Maannatain aikana korkeapaine saapuu Suomea kohti kaakosta. Jos sumut hälvenevät, päivästä tulee aurinkoinen ja poutainen, Latvala ennustaa. Maan länsi- ja pohjoisosassa etelätuuli on kuitenkin puuskaista. Lämpötila on päivällä laajalti 12–17 astetta.

– Seuraava sadealue kuitenkin lähestyy jo lännestä ja voi yltää paikoin maan länsi- tai pohjoisosaan vielä maanantain aikana. Tiistaina sateita liikkuu näillä näkymin Suomen yli itään, mutta sen jälkeen korkeapaine vahvistuu jälleen, Latvala kirjoittaa.

Sateet vähenevät ja lämpötila kohoaa.
Kesäisen kuuma sää on jatkunut monin paikoin Euroopan länsiosassa.
Luvassa on hajanaisia sateita.
Mainos