Työhön perustuvien oleskelulupien keskimääräinen käsittelyaika on nopeutunut., LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Työntekijöiden oleskeluluvat käsitellään kaksi kertaa nopeammin kuin vuosi sitten

Työ- ja koulutusperusteisten oleskelulupahakemusten määrä on hieman kasvanut.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Työhön perustuvien oleskelulupien käsittelyajat ovat nopeutuneet merkittävästi.

Asian vahvistaa Helsingin Sanomille Tuuli Huhtilainen Maahanmuuttoviraston lupa- ja kansalaisuusosastolta.

Vuosi sitten kaikkien työhön perustuvien oleskelulupien keskimääräinen käsittelyaika oli 70 vuorokautta, kun mukaan lasketaan sekä myönteiset että kielteiset päätökset. Tänä vuonna syyskuun loppuun mennessä käsittelyaika on ollut 33 vuorokautta.

Jos otetaan huomioon kaikki myönteiset työperusteiset päätökset, käsittelyaika vuosi sitten oli 59 vuorokautta, kun se nyt on 21 vuorokautta.

Myös erityisosaajien lupakäsittelyajat ovat nopeutuneet aiemmasta 27 vuorokaudesta 12 vuorokauteen.

Huhtilainen sanoo HS:lle, että kehitys alkoi jo edellisellä hallituskaudella vuonna 2020.

– Silloin aloitettiin voimakas ja laaja kehitystyö, kun Maahanmuuttovirasto sai toiseksi tulosohjaajaksi työ- ja elinkeinoministeriön, kun aiemmin oltiin ainoastaan sisäministeriön ohjauksessa.

Työ- ja elinkeinoministeriön (Tem) mukaan työ- ja koulutusperusteisten oleskelulupahakemusten määrä kasvoi hieman viime vuodesta. Vuoden 2024 alkupuoliskolla ensimmäistä lupaa haki 15959 henkilöä. Vuotta aiemmin ensimmäistä lupaa haki 15493 henkilöä.

Ensimmäisten työperusteisten hakemusten määrä kasvoi myös vuoden alkupuoliskolla. Ensimmäistä lupaa haki 9047 henkilöä, kun vuotta aiemmin lupaa haki 8765 henkilöä. Selkeintä kasvu on ollut kausityössä, mutta myös työntekijän oleskeluluvan hakemusmäärät ovat nousseet. Eniten työntekijän oleskelulupia myönnettiin siivousalalle, teollisuusalalle sekä hoiva- ja terveyspalveluihin.

Erityisasiantuntijoiden ensimmäisen luvan hakemukset olivat laskussa. Vuoden 2024 alkupuoliskolla hakemuksia tuli 636, kun vuotta aiemmin hakemuksia tuli 902.

Asiasta kirjoitti myös kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo (kok.) viestipalvelu X:ssä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)