Torstaina järjestettyjen SAK:n ja sen jäsenliittojen lakko aiheutti yrittäjälle yhteensä 10 000 euron vahingot. Näin eräs pienyrittäjä kertoo kansanedustaja Karoliina Partaselle (kok.) lähettämässään viestissä.
Kuvakaappaus koko viestistä on nähtävissä artikkelin lopussa.
– SAK:n liitot ajoivat eilen työntekijöiden etua. Yrittäjät viestivät ahdingostaan. Eilinen päivä johtaa pienissä yrityksissä irtisanomisiin. Hintalappu eilisestä yhdelle yrittäjälle järkyttävät 10 000 euroa, Partanen kommentoi viestipalvelu X:ssä.
Viestissään yrittäjä myös kertoo, että erään työntekijän 10-vuotinen työsuhde jouduttiin päättämään tuotannollisista ja taloudellisista syistä. Taustalla on se, että palkkakustannukset ovat nousseet niin paljon, että yrityksessä jouduttiin hakemaan säästöjä.
– Sama työ tehdään nyt pienemmällä porukalla ja yrittäjän selkänahkaa venyttäen. Sitten kun ei enää veny niin loppuu lopuiltakin työ. Tätä samaa fiilistä pienyrittäjien piirissä vahvasti ja työvoimaa vähennetään sellaisissa yrityksissä joilla olisi edellytyksiä hyvään liiketoimintaan, yrittäjä kirjoittaa viestissään.
Karoliina Partanen kysyykin, kenen etuna SAK:n mielestä on se, että työsuhteet päättyvät.
@duunarit ajoivat eilen työntekijöiden etua. Yrittäjät viestivät ahdingostaan. Eilinen päivä johtaa pienissä yrityksissä irtisanomisiin. Hintalappu eilisestä yhdelle yrittäjälle järkyttävät 10.000€. Kenen etu se@duunarit on, että työsuhteet päättyvät?#lakko #sak pic.twitter.com/DIrnScyJKd
— Karoliina Partanen (@KaroliinaParta1) December 15, 2023