Työeläkevarat laskivat alkuvuoden aikana seitsemän miljardia

Varojen pienestä supistumisesta huolimatta työeläkejärjestelmän rahoitus on kestävällä pohjalla.
Työeläkevaroja oli maaliskuun lopussa 248 miljardia euroa. LEHTIKUVA/HEIKKI SAUKKOMAA
Työeläkevaroja oli maaliskuun lopussa 248 miljardia euroa. LEHTIKUVA/HEIKKI SAUKKOMAA

Varoja oli maaliskuun lopussa 248 miljardia euroa. Laskua aiheutti ennen kaikkea noteerattujen osakkeiden markkina-arvon lasku.

– Tälle vuodelle osattiin odottaa epävarmuutta. Ensimmäisestä kvartaalista selvittiin maailmantilanne huomioiden melko kuivin jaloin, mutta epävarmuus tulee jatkumaan, toteaa Työeläkevakuuttajat Telan analyytikko Kimmo Koivurinne.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Vuoden alkaessa sijoittajan mielessä oli monia huolenaiheita.

– Inflaatio oli kohonnut ja jatkoi voimakasta nousuaan. Taustalla oli monia syitä, kuten energian hintojen nousu sekä koronan aiheuttamat komponenttipula ja tuotantoketjujen häiriöt. Varsinaisena peikkona markkinoilla oli odotus Yhdysvaltain keskuspankki Fedin rahapolitiikan kiristämistoimista ja niiden negatiiviset vaikutukset osakkeiden tuottoihin, kuvaa Koivurinne.

–  Epävarmuutta aiheutti heti vuoden alkaessa myös koronapandemian nopea kiihtyminen uudelleen. Helmikuun lopulla alkanut Venäjän hyökkäys Ukrainaan vaikutti myös pääomamarkkinoihin. Osakekurssit laskivat voimakkaimmin Euroopassa, hän lisää.

Huomio pitkän aikavälin tuottoihin

Kokonaisuudessaan eläkevarojen sijoitustuotto oli vuoden ensimmäisen neljänneksen ajalta reaalisesti -5,3 prosenttia.

Edellisen kerran pudotusta työeläkevaroissa nähtiin koronakriisin alkaessa keväällä 2020. Silloin ensimmäisen vuosineljänneksen reaalituotto oli -9,6 prosenttia, josta varat toipuivat nopeasti jo saman vuoden aikana. Finanssikriisissä vuoden 2008 reaalituotto oli 19 prosenttia miinuksella.

Poimintoja videosisällöistämme

– Työeläkevarojen kehitystä analysoitaessa on muistettava, että viime kädessä merkitystä on vain pitkän aikavälin kehityksellä. Yhden vuoden muutoksilla ei ole suurta painoarvoa, vaan eläkevarojen sijoitustuottoja on tarkasteltava jopa vuosikymmenten aikajänteellä, korostaa Koivurinne.

Työeläkevarat ovat tuottaneet viimeiset noin kymmenen vuotta keskimäärin 5,4 prosenttia reaalisesti.

– Varat ovat kasvaneet samalla ajanjaksolla merkittävästi, mutta suuret ovat myös pitkälle tulevaisuuteen ulottuvat kokonaiseläkevastuut, joiden rahoitus on pääosin yhä pienempien ikäluokkien harteilla. Varoilla ja niiden tuotoilla on tarkoitus rahoittaa vakaasti kasvava osuus työeläkkeistä, mikä vähentää työeläkemaksuun kohdistuvaa nousupainetta. Iso osa rahoituksesta tulee vuosittain kerättävistä eläkemaksuista, joita työnantajat, yrittäjät ja työntekijät maksavat, kertoo Koivurinne.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Kokonaiseläkevastuilla tarkoitetaan kaikkia nyt maksussa olevia ja tulevaisuuteen kertyneitä työeläkkeitä.

– Varojen pienestä supistumisesta huolimatta työeläkejärjestelmän rahoitus on kestävällä pohjalla, Koivurinne painottaa.

– Vaikeaan aikaan lähdettiin hyvistä asemista. Yksityisalojen työeläkevakuuttajien riskinkantokykyä kuvaava vakavaraisuus oli vahva. Työeläkevarat olivat kasvaneet hyvän sijoitusvuoden 2021 aikana noin 33 miljardilla eurolla. Hyvän vakavaraisuuden ansiosta eläkevakuuttajat kestävät hyvin markkinoiden ajoittaista heilahtelua.

Fortumin ja Nesteen arvonnousulla oli merkittävä vaikutus salkun kehitykseen.
Alan liikevaihto nousi viime vuonna 42 prosenttia edellisvuodesta.
Talouskasvua tukevilta päätöksiltä vaaditaan poikkeuksellisen vahvaa ennakkonäyttöä, toimitusjohtaja arvioi.
Mainos