Jos EU-maat eivät päätä energiapakotteista, jatkamme Venäjän sotatoimien rahoittamista, sanoo Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) johtava tutkija Marita Laukkanen.
– Raakaöljyn ja muiden öljytuotteiden vienti muodostaa lähes puolet Venäjän viennistä, Laukkanen sanoo VATT:n tiedotteessa.
Toisin kuin Yhdysvallat ja Iso-Britannia, EU ei ole vielä ulottanut Venäjän vastaisia pakotteita energiaan.
Useat taloustieteilijät ovat vaatineet Eurooppaa asettamaan energiaan kohdistuvia pakotteita Venäjälle. Esimerkiksi Danske Bankin analyytikot ovat arvioineet, että tuontikielto voisi tehdä sodankäynnin jatkamisesta jopa mahdotonta.
Venäläisen raakaöljyn ja maakaasun tuontikieltoa ajavat jo tällä hetkellä esimerkiksi Puola ja Baltian maat, mutta enemmistö EU-maista on ollut pakotteita vastaan.
– EU-maiden johtavien poliitikkojen enemmistö on toistaiseksi ollut asiassa eri mieltä, mikä osaltaan rahoittaa Venäjän sotatoimia Ukrainassa, Marita Laukkanen toteaa.
Tutkijan mukaan esimerkiksi biopolttoaineiden jakeluvelvoitteen alentaminen tarkoittaisi öljyn ja öljytuotteiden tuonnin lisäämistä.
– Silloin kotimaisin päätöksin joko suoraan tai epäsuorasti me emme vähentäisi, vaan lisäisimme Venäjän sotatoimien rahoitusta, Laukkanen sanoo.





