Tutkija arvioi Venäjän jatkavan maahanpyrkijöiden syöttämistä rajalle

Suomen toiminta on tasapainossa kansainvälisten velvoitteiden kanssa, mutta luultavasti rohkaisee Venäjää, toteaa Henri Vanhanen.
Maahanpyrkijöitä Sallan raja-asemalla 23. marraskuuta 2023. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI
Maahanpyrkijöitä Sallan raja-asemalla 23. marraskuuta 2023. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Ulkopoliittisen instituutin tutkija Henri Vanhanen kirjoittaa viestipalvelu X:ssä, että Venäjä pystyy ohjaamaan maahanpyrkijöitä Suomen rajoille ”oli ratkaisumme mikä tahansa”.

– Toimintastrategiaksi toistaiseksi tässä tilanteessa muodostumassa ilmiön hillintä ja oman resilienssin vahvistaminen, toteaa Vanhanen ja jatkaa:

– Hillintä ja edes lievien kustannusten luominen Venäjälle tarkoittaa välitöntä pyrkimystä rajoittaa sen kykyä siirtää Suomen rajalle lyhyessä ajassa suuria määriä ihmisiä. Venäjä pystynee kuitenkin majoittamaan vain rajatun määrän väkeä yhden ylityspaikan läheisyydessä.

Vanhanen arvioi, että nyt ”tehty ratkaisu on toki tasapainossa kansainvälisten velvoitteiden kanssa, mutta luettaneen Venäjällä niin, että toimintaa kannattaa edelleen jatkaa”.

– Eli todennäköistä on tasaisen ihmisvirran ohjaaminen Suomeen pitkäkestoisemmin; ei välttämättä tarvetta vielä kasvattaa volyymia.

Tutkijan mukaan Suomen tulee panostaa omaan resilienssiinsä eli kestävyyteensä.

Poimintoja videosisällöistämme

– Käytännössä tarkoittaa korkeampaa valmiutta, resursseja ja Frontexin (EU) tukea, jotta kykenemme vastaanottamaan tarvittaessa enemmän ihmisiä itärajalla. Suomen resilienssiä kuitenkin melko helppoa koetella pitkälle.

Vanhasen mukaan tästä on opittava tulevaisuutta varten.

– Vaikka ilmiö oli koettu, tunnistettu, siihen varauduttu ja lainsäädäntöä muutettu, poliittinen tahtotila ei ilmeisesti ole kohdannut toivotulla tavalla keinovalikoimaa. Parantamisen varaa jää, jotta Suomen toimintamalli selkeä alusta pitäen.

Venäjän johtaja vaikuttaa uppoutuneen Ukrainan sodan yksityiskohtiin tavalla, joka irtautuu yhä selvemmin todellisuudesta.
Venäjä voi yrittää kiristää muita Nato-maita siten, että Yhdysvallat pakottaisi liittolaisensa neuvottelemaan ja antamaan periksi.
Turvapaikan saaneelle venäläismiehelle ei vuokrattu asuntoa, koska hänen nimensä löytyi Venäjän ylläpitämältä listalta.
Mainos