Verkkouutiset

Turun kaupungintalo. LEHTIKUVA/RONI REKOMAA

Turun pormestari TS:lle: Sote-uudistuksen lähtökohtana oli puolueiden kunnianhimo

Minna Arveen mukaan hyvinvointialueille annetut rahat eivät riitä.

Turun pormestari Minna Arve (kok.) on pitkään arvostellut Turun ja muiden suurten kaupunkien investointikyvyn heikkenemistä, kun sote-uudistus toteutuu. Hänen kantansa ei ole lieventynyt nyt, kun suuren uudistuksen alkuun on aikaa hiukan alle viisi kuukautta.

– Koko uudistuksen lähtökohtana eivät ole olleet todelliset tarpeet, vaan poliittisten puolueiden omat ambitiot. Tämä koskee kaikkia puolueita, hän sanoo Turun Sanomille.

Arve vakuuttaa, että valtion antamat rahat hyvinvointialueille eivät millään riitä. Pelkästään palkkaharmonisaation kulut ovat sen verran suuria.

– Ja mistä rahat sitten otetaan? Tullaanko kuntien kukkarolle kumminkin, hän kysyy.

Arve korostaa, että kasvavien kaupunkien pitää investoida. Tuosta kasvusta syntyy sitä bruttokansantuotetta ja hyvinvointia, jota Suomi kipeästi tarvitsee.

– Seuraava hallitus joutuu pohtimaan, mikä on isojen kaupunkiseutujen rooli tässä maassa. Kaupungistuminen ei pysähdy. Se jatkuu, hän toteaa TS:lle.

Arve toivoo, että hyvinvointialueella kiinnitetään riittävästi huomiota kahteen asiaan, kun vuodenvaihde koittaa: palkat pitää maksaa ja ihmisten pitää ennen muuta päivystystilanteessa löytää oikeat hoitopaikat.

Uusimmat
› Uutissyöte aiheesta ,
MAINOS