Tuore ennuste: Pääsiäiseksi luvassa aurinkoa ja lämpöä

Pääsiäisviikonlopun sää on enimmäkseen poutaista ja monin paikoin myös aurinkoista.
Talventähdet paljastuvat lumen alta pihan pälvipaikassa Vantaalla auringon paistaessa 21. maaliskuuta 2023. LEHTIKUVA / RITVA SILTALAHTI
Talventähdet paljastuvat lumen alta pihan pälvipaikassa Vantaalla auringon paistaessa 21. maaliskuuta 2023. LEHTIKUVA / RITVA SILTALAHTI

Ilmatieteen laitoksen keskiviikkona laatiman ennusteen mukaan korkeapaine vaikuttaa Suomen säähän koko pääsiäisen ajan. Sää on enimmäkseen poutaista ja monin paikoin myös aurinkoista.

Vähäisiä sateita ja runsaampaa pilvisyyttä voi esiintyä Pohjois-Lapissa viikonloppuna sekä maan lounaisosassa torstaina ja maanantaina.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Lämpötila nousee vähitellen viikonloppuna, ja aurinkoisessa säässä päästäneen kymmenen plussa-asteen tuntumaan Etelä-Lappia myöten. Lounais-Suomessa voi olla vielä tätäkin lämpimämpää.

Ennusteen mukaan etelärannikolla kohtalainen idänpuoleinen tuuli viilentää säätä vähän. Yöllä on enimmäkseen pakkasta 1-10 astetta, mutta lounaassa lämpötila saattaa jäädä yöllä nollan tuntumaan tai jopa vähän plussan puolelle.

Katupöly voi heikentää ilmanlaatua kuivan sään takia suuressa osassa maata pääsiäisen aikana.

Poimintoja videosisällöistämme

Tilastojen mukaan päivälämpötilat ovat huhtikuun toisella viikolla tyypillisesti maan etelä- ja keskiosassa viiden ja yhdeksän plussa-asteen välillä, pohjoisessa nollan ja viiden asteen välillä. Lähinnä länsi- ja etelärannikolla lämpötila pysyttelee öisin nollan vaiheilla, muualla maassa on öisin tyypillisesti pakkasta.

Huhtikuun alku on ollut tänä vuonna toistaiseksi kylmä etenkin alhaisten yölämpötilojen takia.

Lunta on maassa huhtikuun toisella viikolla vielä suurimmassa osassa maata 5‒30 senttimetriä, idässä ja pohjoisessa 30‒80 senttimetriä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Tänä vuonna lumetonta on pääsiäisenä lähinnä lounaisrannikolla. Monin paikoin lunta on tavanomaista enemmän, maan itä- ja pohjoisosassa harvinaisen tai jopa poikkeuksellisen paljon.

Vuosi sitten pääsiäinen oli noin viikkoa tämänvuotista myöhemmin. Tuolloin pääsiäistä vietettiin ajankohtaan nähden hieman tavanomaista lauhemmassa säässä.

Varoitus koskee koko saarta.
Föhn-tuuli tuo mukanaan keväisiä lukemia.
Viikonlopun sää on vuodenaikaan nähden lämmintä.
Mainos