Rahtikontteja Qingdaon satamassa Kiinassa elokuussa 2025. China OUT, AFP / LEHTIKUVA / STR

Tullin pääjohtaja KL:lle: Kiinan halpatavaraa ei saisi enää tilata suoraan kotiin

Kiinasta tilatun tavaran määrä on 30-kertaistunut parissa vuodessa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tullin pääjohtaja Sami Rakshit ehdottaa Kauppalehden haastattelussa, että tavaralähetysten toimittaminen EU:n ulkopuolelta suoraan kuluttajille kiellettäisiin.

Kielto koskisi erityisesti ostoksia kolmannen maailman halpaverkkokaupoista: esimerkiksi kiinalaisen tavaran tilaaminen eli niin sanottu temuttaminen on yleistynyt hurjasti viime aikoina.

Tullin mukaan tilanne on kestämätön, koska Kiinan tapauksessa verkkokaupan tuoteturvallisuuteen ja siten kuluttaja- ja ympäristöturvallisuuteen liittyy avoimia kysymyksiä: suuri osa tilatuista tavaroista ei täytä EU:n tuoteturvallisuusvaatimuksia.

Viime vuonna Suomeen saapui yli 28 miljoonaa verkkokauppalähetystä, joista 98 prosenttia Kiinasta. Pakettimäärän odotetaan nousevan kuluvana vuonna yli 50 miljoonaan kappaleeseen.

Rakshitin mukaan Kiinasta tilatun tavaran määrä on vain kahdessa vuodessa yli 30-kertaistunut. Tullin ratkaisu olisi verkkokaupan saattaminen samaan tilanteeseen kuin muu kaupallinen tuonti tullivarastoineen.

– Tavara pitäisi tuoda ensin rahtina EU-alueelle varastoihin, jossa viranomaiset pystyisivät tehokkaammin varmistamaan tuotteiden tuoteturvallisuuden ja asianmukaisen verotuksen myös vähäarvoisessa verkkokaupassa, Rakshit ehdottaa KL:n haastattelussa.

Tavarat toimitettaisiin kuluttajille EU-alueen varastoista. Järjestely nostaisi Kiinasta tilatun tavaran hintaa.

EU-alueelle tuotiin viime vuonna yli 4,6 miljardia verkkokauppalähetystä, joista ylivoimaisesti suurin osa tuli Kiinasta. Lähetysmäärä on kolminkertaistunut kahdessa vuodessa.

Tutkimusten mukaan kiinalaiset halpakaupat myyvät tuotteitaan ainakin 30–40 prosenttia edullisemmin kuin kotimaiset toimijat. Tällä on suoria vaikutuksia myös suomalaisten yritysten kilpailukykyyn.

Rakshitin mukaan USA:n Kiinalle asettamat tullit voivat kääntää tavaravirtoja.

– Halpalähetysten tuonti Kiinasta Eurooppaan voi vielä kiihtyäkin, koska vienti Yhdysvaltoihin ei olisi enää niin kannattavaa, hän arvioi.

Poimintoja videosisällöistämme
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)