Tullin logo Helsingissä. LEHTIKUVA / ANNI ÅGREN

Tulli löysi eniten ongelmia ravintolisistä ja leluista

Tutkituista ravintolisistä yli kolmannes oli viime vuonna määräysten vastaisia.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Vuonna 2024 Tulli valvoi yhteensä 3116 elintarviketta ja elintarvikekontaktimateriaalia. Elintarvikkeissa lukumääräisesti eniten ongelmia todettiin ravintolisissä ja erityisryhmille tarkoitetuissa valmisteissa. Kulutustavaravalvonnassa tutkittiin ja hylättiin eniten leluja.

Elintarvikkeissa lukumääräisesti eniten ongelmia todettiin ravintolisissä ja erityisryhmille tarkoitetuissa valmisteissa. Määräysten vastaisiksi todettiin kaikkiaan 38 eri ravintolisää eli 37 prosenttia tutkituista.

– Yleisin hylkäämisen syy oli, että pakkauksessa annetut tiedot eivät olleet riittäviä, tai niissä oli virheitä joko niin sanottujen yleisten merkintöjen tai esimerkiksi ravintoaineiden tai lisäaineiden osalta. Toiseksi yleisin syy hylkäämiseen oli luvaton säteilyttäminen, jota todettiin seitsemässä ravintolisässä, Tullin tuoteturvallisuuspäällikkö Jonna Savander sanoo tiedotteessa.

Suhteellisesti eniten virheitä todettiin palkokasvien siemenissä ja palkokasvituotteissa, joista 39 prosenttia hylättiin yleisimmin puutteellisten pakkausmerkintöjen vuoksi.

Eniten tutkittiin Kiinasta peräisin olevia elintarvikkeita ja kontaktimateriaaleja, yhteensä noin 450 erää. Tuotteet olivat pääosin elintarvikekontaktimateriaaleja. Toiseksi eniten valvottiin Espanjasta tuotuja elintarvikkeita, joita oli yhteensä 274 tuote-erää.

– Tuoteryhmittäin tarkasteltuna elintarvikkeista eniten tutkittiin tuoreita hedelmiä ja hedelmätuotteita sekä tuoreita vihanneksia ja vihannestuotteita. Tuoretuotteista tutkittiin muun muassa torjunta-aineiden jäämiä, raskasmetalleja ja mikrobiologista laatua, Savander sanoo.

Elintarvikkeiden yleisin hylkäämisen syy on vuosittain pakkausmerkintävirheet. Seuraavaksi yleisin hylkäämisen syy olivat torjunta-aineiden jäämät. Kaikkiaan tutkituista tavaraeristä vakavia virheitä todettiin 292 tuotteessa (9 % tutkituista). Lievempiä virheitä todettiin 419 tuotteessa (19 % tutkituista).

Terveysvaaraa aiheuttavista tuotteista Tulli teki ilmoituksen komission RASFF-järjestelmään. Kaikkiaan viime vuonna Tulli teki 45 RASFF-ilmoitusta elintarvikkeista ja elintarvikkeiden kanssa kosketukseen tulevista tarvikkeista.

Kulutustavaroita valvottiin viime vuonna yhteensä 1506 tuote-erän verran. Kaikkiaan kulutustavaravalvonnassa tutkituista tavaraeristä vakavalla tavalla määräystenvastaisiksi todettiin 184 tuotetta eli noin 12 prosenttia tutkituista. Lievempiä virheitä eli huomautettavaa todettiin 101 tuotteessa (7 %).

Eniten tutkittiin leluja, joita oli kaikkiaan 559 tuote-erää. Niitä myös hylättiin lukumääräisesti eniten (63 leluerää eli noin 11 % tutkituista).

– Lelujen yleisimmät ongelmat olivat kuristumis- tai tukehtumisvaaraa tai muuta vammaa aiheuttavat ominaisuudet, puutteelliset pakkausmerkinnät sekä muovin pehmitinaineiden liian korkeat pitoisuudet, Savander sanoo.

Tuoteryhmittäin tarkasteltuna tekstiilejä, jalkineita ja asusteita tutkittiin toiseksi eniten, 270. Näistä hylättiin 19 kappaletta (7 %). Kosmetiikkaa valvottiin 179 tuotteen verran.

Maahantuonti tai markkinoille pääsy kiellettiin 50 tuotteelta, joissa oli yksi tai useampia vakaviksi arvioituja virheitä. Vakavimmista löydöksistä tehtiin Rapex-ilmoitus komission ylläpitämään Safety Gate -hälytysjärjestelmään. Ilmoituksia tehtiin kaikkiaan 47 tuotteesta.

Poimintoja videosisällöistämme
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)