Poliiseja ja kansalliskaartin sotilaita liittovaltion rakennuksen edustalla Los Angelesissa. / AFP / LEHTIKUVA / RONALDO SCHEMIDT

Tuhansia uusia sotilaita matkalla, kaaos pahenee USA:ssa

Kalifornian kuvernööri väittää Valkoisen talon lietsovan levottomuuksia.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Osa Los Angelesin kaupungista on suljettu kokonaan poliisivoimin. Poliisiautoja on kaikkialla ja helikopterit lentävät yllä, mutta muuten on yllättävänkin rauhallista, kertoo New Yorkerin kirjeenvaihtaja.

Presidentti Donald Trumpin hallinnon karkotuksia vastustavat mielenilmaukset muuttuivat viikonloppuna nopeasti erittäin aggressiivisiksi. Trump lähetti paikalle 2 000 liittovaltion mandaatilla toimivaa kansalliskaartin sotilasta Kalifornian kuvernööri Gavin Newsomin vastustuksesta huolimatta. Newsom on sanonut haastavansa hallinnon oikeuteen.

Puolustusministeriö Pentagon vahvisti, että Los Angelesin alueelle lähetetään 2 000 uutta kansalliskaartin sekä 700 merijalkaväen sotilasta.

Väkijoukot ovat heitelleet ajoittain kiviä ja saaneet vastaansa poliisin kumiluoteja. Väkivaltaisuudet ovat silti keskittyneet suhteellisen pienelle alueelle, eli elämä muualla suurkaupungissa on voinut jatkua tavanomaisesti.

Valkoisen talon näkemys on, että Los Angeles on ”vajonnut kaaokseen”.

Yhteenotot jatkuivat maanantai-iltana noin kello 18:n jälkeen poliisin käskettyä väkijoukkoa hajaantumaan. Washington Post -lehden mukaan paikalle jäi satoja henkilöitä kahakoimaan poliisin ja kansalliskaartin joukkojen kanssa.

Mielenosoittajat ampuivat ilotulitteita ja töhrivät läheisiä rakennuksia. Myöhemmin illalla käytettiin tainnutuskranaatteja naamioituneiden ja Meksikon lippua heiluttaneiden väkijoukkojen ajamiseksi pois. Osa heistä lähestyi Los Angelesin poliisilaitosta.

Los Angelesin pormestari Karen Bass kertoi olevansa tietoinen ainakin viidestä maahanmuutto- ja tullivirasto ICE:n ratsiasta lähialueella. Niihin ja karkotuksiin liittyvät huhut käynnistivät mellakat.

Kuvernööri Gavin Newsom ilmoitti maanantaina lähettävänsä Los Angelesin alueelle 800 uutta poliisia. Hän arvosteli samalla Donald Trumpin toimintaa.

– Kaaos on juuri se, mitä Trump halusikin. Nyt lähetämme satoja uusia poliiseja siivoamaan sotkun, Newsom toteaa tiedotteessa.

Hän varoitti tilanteen pahenevan lähiaikoina, sillä Valkoinen talo aikoo määrätä 4 000 kansalliskaartin sotilasta tukemaan suoraan ICE:n toimintaa ratsioissa.

Paperittomiin maahanmuuttajiin kohdistuvia ratsioita vastaan on järjestetty mielenosoituksia myös New Yorkissa, Philadelphiassa, Austinissa ja monissa muissa kaupungeissa.

Gavin Newsom hämmästeli Donald Trumpin uhkausta pidättää hänet.

Poimintoja videosisällöistämme

– Tällaista päivää en toivonut koskaan näkeväni Yhdysvalloissa. En välitä siitä, oletko demokraatti vai republikaani, mutta tätä rajapyykkiä emme voi ylittää valtiona. Se on peruuttamaton askel kohti autoritarismia, Kalifornian kuvernööri kirjoittaa viestipalvelu X:ssä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)