Verkkouutiset

Suomen kokonaisveroaste nousi vuonna 2022. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

T&T: Suomi ohitti Tanskan verotuksen kärkimaana

Kokonaisveroaste oli Suomessa vuonna 2022 43,2 prosenttia.

Suomi on noussut Elinkeinoelämän keskusliiton tuoreen laskelman mukaan verotuksen kärkimaaksi ja ohittanut Tanskan kokonaisveroasteessa, kertoo Tekniikka & Talous. Kokonaisveroaste on Suomessa noussut 43,2 prosenttiin vuonna 2022.

– Ennakkotiedot veroasteesta tulivat komissiosta. Näyttäisi siltä, että viime vuoden osalta näin olisi käynyt. Totta kai nämä ovat hyvin ennakollisia tietoja ja voivat tarkentua. Veroaste vaihtelee tyypillisesti myös vuosittain, kommentoi EK:n pääekonomisti Penna Urrila Tekniikka & Taloudelle.

Muutos vaikuttaisi johtuvan Tanskan veroasteen laskusta, kun samaan aikaan Suomen veroastetta on nostettu, mutta Urrilan mukaan tarkkaa syytä on vaikeaa jäljittää.

Kokonaisveroaste tarkoittaa kaikkia julkisen sektorin keräämiä veroja ja veroluonteisia maksuja suhteessa bruttokansantuotteeseen. OECD-maista Suomessa oli vuonna 2021 viidenneksi korkein veroaste, kun Tanska oli ykköspaikalla.

Tanskan veroasteen lasku voisi Veronmaksajain keskusliiton pääekonomisti Mikael Kirkko-Jaakkolan mukaan johtua veromuutosten ohella BKT:n rakennemuutoksista.

Kirkko-Jaakkolan mukaan muutos voi johtua myös yksityisten eläkesäästöjen huonosta tuottovuodesta, joita Tanskassa verotetaan vuosittain.

Tanska myös teki joitakin veromuutoksia ja veronalennuksia ja veroasteen ennustetaan jäävän aiempaa alemmas. Uusi hallitus on myös alentamassa työn verotusta jo ennestään Suomea alemmalta tasolta.

– Ero on se, että Tanskassa julkinen talous on kunnossa ja painetta nostaa veroja ei ole. Heillä ei ole tällaista kestävyysvajekysymystä tai julkisen talouden tasapainokysymystä, sanoo Urrila.

Uusimmat
› Uutissyöte aiheesta
MAINOS