Tshekki on toimittanut tankkeja Ukrainalle

Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Ukraina on saanut tällaista aseapua.
Ukrainalainen panssariajoneuvo Trostianetsissa. LEHTIKUVA / AFP Fadel Senna
Ukrainalainen panssariajoneuvo Trostianetsissa. LEHTIKUVA / AFP Fadel Senna

Tshekin tasavalta on toimittanut Ukrainaan neuvostoaikaisia panssarivaunuja. Asiasta uutisoi tshekkiläisiin ja slovakialaisiin viranomaislähteisiin viittaava Wall Street Journal. Toimituksista on kerrottu myös Tshekin mediassa. Asiasta kerrotaan nyt julkisuuteen ensi kertaa. Kyseessä on ensimmäinen kerta kun Ukraina on saanut tällaista aseapua.

Toimitettujen panssarivaunujen määrästä ei ole tarkkaa tietoa. WSJ:n mukaan Tshekki on lähettänut Ukrainan joukoille tähän mennessä reilun tusinan verran T-72M-taistelupanssarivaunuja. Lisäksi Tshekki on toimittanut tykkejä ja BMP-1-panssariajoneuvoja. Asiasta Twitterissä kertova tshekkiläistoimittaja Filip Horky puhuu kuitenkin peräti ”kymmenistä vanhemmista T-72-tankeista ja BMP-vaunuista”. Tshekin valtio ja Tshekin hallituksen pyörittämään joukkorahoitushankkeeseen rahaa antaneet lahjoittajat ovat maksaneet aseavun.

WSJ:n mukaan Naton itäisissä jäsenvaltioissa huolitaan läntisen tuen määristä. Korkean puolalaisen viranomaislähteen mukaan Ukraina käyttää tällä hetkellä päivässä sen verran puolustusmateriaalia kun sille toimitetaan viikossa.

Asiantuntijoiden mukaan Ukraina tarvitsee erilaisten torjuntaohjusten lisäksi myös liikkuvaa kalustoa, jotta se voi suorittaa vastahyökkäyksiä. Ukraina on myös vaatinut toistuvasti nykyistä tehokkaampia ja korkeammalle yltäviä ilmapuolustusjärjestelmiä sekä hävittäjäkoneita.

Venäjän armeijan uudelleenjärjestelyt lähellä Suomea vaativat reagointia, kansanedustaja arvioi.
Ruotsalaiset Gripen-hävittäjät tuovat taktiikkaan mukaan uuden elementin.
Kreml suunnittelee lokakuuksi liikekannallepanoa, jota ei sanota liikekannallepanoksi.
Mainos