Toukokuusta luvassa tavanomaista kylmempi – jopa lumisateet mahdollisia

Hellejaksoja ei toukokuussa ole tuoreen ennusteen mukaan luvassa.
Suomeen ennustetaan tavanomaista kylmempää toukokuuta. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
Suomeen ennustetaan tavanomaista kylmempää toukokuuta. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Toukokuu saattaa tuoda mukanaan ”talvisia yllätyksiä”, ennustaa Foreca. Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskus ECMWF on julkaissut kuukausiennusteensa toukokuulle, ja ainakin kuun alku on Suomessa selvästi keskimääräistä kylmempi.

Kuun ensimmäisen viikon lämpötila on Suomessa 1–4 astetta keskimääräistä kylmempi. Toukokuun alussa jopa lumi- tai räntäsateet ovat mahdollisia ainakin maan keskiosassa, ehkä myös Etelä-Suomessa. Pitkiä hellejaksoja toukokuulle ei ole näillä näkymin luvassa, sanoo Forecan meteorologi Anna Latvala.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Toukokuu alkaa ajankohtaan nähden melko koleassa säässä. Ensimmäisellä viikolla matalapaine toisensa jälkeen tuo Suomeen vesi- ja lumisateita, mutta näillä näkymin viikon loppupuolella korkeapaine alkaa hissukseen vahvistua lännestä. On täysin mahdollista, että osa sateesta tulee lumena maan keskiosassa asti, ehkä jopa etelässä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Kevät etenee, mutta lunta on nyt tavallista enemmän Kainuussa sekä paikoin Pohjois-Karjalassa ja Pohjois-Pohjanmaalla. Se on todennäköisesti osasyy kuukausiennusteessa näkyviin tavanomaista kylmempään suuntaan oleviin lämpötilapoikkeamiin alueella, Latvala sanoo.

Tavanomaista viileämmät säät jatkuvat vielä toukokuun 8. päivä alkavalla viikolla, mutta toukokuun puolessavälissä keskilämpötila alkaa olla maan etelä- ja keskiosassa jo tavanomainen. Toukokuun ennustetaan jatkuvan tavanomaista kylmempänä osassa maata aina kuun loppuun saakka.

Saarta vaivaa poikkeuksellinen sääilmiö.
Varoitus koskee koko saarta.
Föhn-tuuli tuo mukanaan keväisiä lukemia.
Mainos