Toista talvilomaviikkoa vietetään lauhassa säässä

Lumi- ja räntäsaatet ovat alkuviikosta paikoin mahdollisia.
Lauha sää jatkuu toisella talvilomaviikolla. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
Lauha sää jatkuu toisella talvilomaviikolla. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Sää jatkuu alkavalla viikolla lauhana, kertoo Foreca. Lauhasta säästä huolimatta koko maasta löytyi sunnuntaina yhä lunta, ja Kainuussa hanki on paikoin jopa yli metrin korkuinen. Vähiten lunta on lounaassa, missä lunta on paikoin alle viisi senttimetriä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Maanantaina heikko matalapaine liikkuu kaakkoispuolitse koilliseen. Etelässä ja idässä matalapaineeseen liittyviä lumi-, räntä- ja vesisateita tulee paikoin, ja kuurot voivat ajoittain olla sakeita. Lumi- ja räntäsateita tulee maanantaina paikoin myös Lapissa. Sää viilenee tiistaiksi hieman, mutta sää on päivän aikana suuressa osassa maata poutainen ja pilvinen.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Sää jatkuu viikon mittaan lauhana, ja perjantaina lämpötila on maan etelä- ja länsiosassa plussan puolella. Viikonloppuna lännestä lähestyy säärintama, jonka mukanaan tuomat sateet leviävät lauantaina ja sunnuntaina lähinnä Lappiin ja maan keskivaiheille.

Varoitus koskee koko saarta.
Föhn-tuuli tuo mukanaan keväisiä lukemia.
Viikonlopun sää on vuodenaikaan nähden lämmintä.
Mainos