Kasvun ja muutoksen puute johtuu konkreettisten toimien puutteesta, Sahateollisuus ry:n toimitusjohtaja Tino Aalto kirjoittaa Talouselämässä julkaistussa mielipidekirjoituksessa.
Aallon mukaan kasvusta puhutaan paljon ja erilaisia hahmotelmia on luotu, mutta tekoja ei näy riittävästi.
– Ylätason kasvupolitiikasta on helppo olla samaa mieltä. Vaikeudet alkavat, kun pitäisi päättää konkreettisista toimista.
Esimerkiksi valtion teollisuuspolitiikassa ilmiö toistuu Aallon mukaan usein.
– Lähes jokaisella vaalikaudella sovitaan uudesta teollisuuspoliittisesta strategiasta. Strategian tekemisestä sovitaan hallitusneuvotteluissa, ja ensimmäisen vuoden aikana käynnistetään työt. Seuraavien kahden vuoden aikana strategia saadaan valmiiksi ja tehdään muutama linjaava päätös.
– Vaalikauden viimeinen vuosi menee perinteisesti poliittiseen härväämiseen. Vaalien jälkeen sama prosessi käynnistyy uudelleen lähes samanlaisena ja samalla julkisuudessa ihmetellään, miksi mikään ei oikeastaan muutu tai kehity.
Suomessa pitäisi Aallon mukaan sitoutua konkreettisiin tavoitteisiin, jotka hyödyttäisivät talouskasvua rakentavia yrityksiä.
Suomen talouden tukala tilanne on Aallon mukaan seurausta pitkän aikavälin kehityksestä.
– Jatkossa meidän pitää päästä kasvupuheesta kasvutekoihin, jotta velkalaiva saadaan käännettyä oikeaan suuntaan. Lopulta ratkaisevaa on, lisäävätkö päätökset investointeja ja kasvua Suomessa vai eivät.