Verkkouutiset

Kaikista vastaajista noin viidesosa kertoi, että ei kiinnitä huomiota nukkumiseen tai ei tiedä, mitä parempien unien eteen voi tehdä. LEHTIKUVA/JUSSI NUKARI

Tikittääkö suomalaisten peiton alla aikapommi?

Unikysely paljastaa, kuinka nukumme.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Coronaria Uniklinikan toteuttama suuri suomalainen unikysely selvitti kevään aikana suomalaisten nukkumistottumuksia. Mitä voisimme tehdä parantaaksemme untamme?

Vastauksia kyselyyn tuli lähes 5 000 ympäri Suomea. Enemmistö vastaajista oli naisia ja työikäisiä, mutta myös muiden ryhmien vastaajat olivat hyvin edustettuina.

Väsyneimmäksi joukoksi kyselyyn vastanneista osoittautuivat 41–55-vuotiaat naiset, joista 11 prosenttia myönsi olevansa niin väsyneitä, että voisivat nukkua kaiket päivät. Tämä vastaajajoukko nukkuu selkeästi huonommin ja vähemmän kuin muut.

Kaikista vastaajista noin viidesosa kertoi, että ei kiinnitä huomiota nukkumiseen tai ei tiedä, mitä parempien unien eteen voi tehdä.

Ne vastaajat, jotka eivät liiku säännöllisesti tai ollenkaan heräävät keskimäärin väsyneempinä, nukkuvat pidempiä päiväunia ja kokevat olonsa muutoinkin muita vastaajia väsyneemmäksi.

Kyselystä selvisi myös positiivisia asioita. Vain 1,5 prosenttia vastanneista myöntää ottavansa ennen nukkumaanmenoa yömyssyn. Valtaosa vastaajista eli 81,4 prosenttia kiinnittää nukkumiseensa vaikuttaviin arkisiin asioihin huomiota lähes aina tai ainakin silloin tällöin.

Uni on tärkein palautumisen työkalu

Coronarian unilääkäri Janne Kanervisto sanoo olevansa iloisesti yllättynyt siitä, että iso osa ihmisistä kiinnittää huomiota nukkumiseen. Myös yömyssyjen harrastajien vähäinen määrä ilahduttaa.

Huolestuttavaa hänen mukaansa kyselyssä on se, että 11 prosenttia keski-ikäisistä naisista on niin äärettömän väsyneitä, että voisivat vain nukkua kaiket päivät.

– Vaaditaanko meiltä nykyään liikaa? Monella on jatkuvasti niin kova kiire, että palautuminen kärsii, väsymys hiljalleen lisääntyy ja lopulta ollaan aivan totaalisen loppuun palaneita, Kanervisto sanoo tiedotteessa.

– Palautumisessa on tärkeä huomioida ihmisen koko elämäntilanne, pohtia niitä tekijöitä, jotka pitävät kiirettä yllä ja käydä läpi mitä palautumisen eteen voidaan tehdä. Uni on tärkein palautumisen työkalu, sen laadusta ja riittävästä määrästä huolehtiminen usein unohtuu. Ihmisillä on myös paljon hoitamattomia unihäiriöitä, jotka usein estävät unenaikaisen palautumisen, hän jatkaa.

Jokainen voi parantaa untaan yksinkertaisilla keinoilla

• Hyvä uni lähtee unen arvostamisesta. Omasta palautumisesta ei kannata tinkiä. Säännöllinen unirytmi on hyvän nukkumisen A ja O.
• Kiireen hallinta on tärkeää. Arjen kiireessä on hyvää pitää pieniä taukoja keskellä päivää ja erityisesti illalla on tärkeä antaa itselleen aikaa rauhoittua ennen nukkumaanmenoa.
• Unen laatua heikentäviä tekijöitä, kuten kofeiinia ja alkoholia on hyvä vältellä. Kofeiinin vaikutusaika on aivoissa yli 10 tuntia, mikä monelle tulee yllätyksenä.
• Lisäksi kannattaa pyrkiä ulkoilemaan ja liikkumaan päivittäin. Liikunta kasvattaa unipainetta, joka auttaa iltaisin nukahtamaan nopeammin ja nukkumaan sikeämmin.
• Nyt kun eletään valoisan kesän aikaa, kannattaa kaihtimilla ja verhoilla pyrkiä iltaisin vähentämään valon määrää. Väsymys tulee iltaisin hämärässä helpommin kuin kirkkaassa ja valossa ja makuuhuoneen tulisi olla yöllä pimeä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)