Tiina Salomaa on vuoden kieltenopettaja 2025. Asiasta kertoo palkinnon myöntävä Suomen kielenopettajien liitto SUKOL.
Tiina Salomaa toimii ruotsin ja venäjän lehtorina Helsingin suomalaisessa yhteiskoulussa. Palkintoperusteena on Salomaan laaja-alainen toiminta kielten ja kieltenopetuksen puolesta. Palkitsemisella halutaan myös tukea venäjänopettajia ja nostaa esiin venäjän kielen merkitystä.
– Ruotsi on minulle enemmän sydämen kieli ja venäjä taas järjen, Salomaa sanoo tiedotteessa.
Hän muistuttaa, että Suomi tarvitsee venäjän kielen ja maan kulttuurin osaajia. Salomaan mukaan jonain päivänä sota päättyy ja yhteydet palaavat, ja siihenkin asti on tärkeää ymmärtää, mitä naapurimaassa tapahtuu.
– Näin itse konkreettisesti Moskovassa opiskellessani, että suomalaiset pystyvät ymmärtämään Venäjää paremmin kuin monet muut kansallisuudet. Olisi hirvittävää, jos suomalaisten tarvitsisi luottaa ulkomaalaisiin medioihin, koska emme itse ymmärtäisi venäjän kieltä, Salomaa sanoo.
Salomaa muistelee 2010-lukua, jolloin aika oli hetkellisesti suotuisampi venäjän opetukselle.
– Kokosimme eri kouluista venäjänopiskelijoiden ryhmän, jonka veimme keväiseen Pietariin oppimaan venäjää. Parhaissa muistossa ajelemme opiskelijoiden kanssa kanaaliveneillä auringonlaskussa ihaillen kauniita taloja ja vehreitä puistoja. Pahimmissa muistoissa nostan tuhansia euroja keskellä katua sijaitsevasta automaatista vilkuillen koko ajan sivuille. Siihen aikaan ei nimittäin ollut mitään laskutusmahdollisuuksia yli maan rajojen, ja kaikki piti maksaa käteisellä. Onneksi mitään ei sattunut, Salomaa muistelee.
Salomaa on aktiivinen kielikoulutusvaikuttaja, joka on toiminut laajasti kielten hyväksi oman koulunsa ja omien kieltensä ulkopuolellakin muun muassa LUKKI-hankkeessa. LUKKI eli lukion kieltenopetuksen valtakunnallinen kehittämishanke on rakentanut kieltenopettajien verkoston ja järjestänyt koulutuksia ja tapahtumia eri puolilla Suomea.
Suomen kieltenopettajien liitto SUKOL ry jakaa Vuoden kieltenopettaja -tunnustuksen vuosittain. Tunnustukseen liittyy 1 200 euron rahapalkinto, jonka lahjoittaa Sanoma Pro. Palkinto luovutetaan SUKOLin liittokokouksessa Helsingissä 8. marraskuuta 2025.
LUE MYÖS:
Podcastit ja äpit yleistyvät – ja ne vaarantavat suomen kielen





