Verkkouutiset

Sotilaita Ukrainassa rintamalla 31. tammikuuta 2024. AFP / LEHTIKUVA / ROMAN PILIPEY

Tietovuoto: Venäjä etsintäkuulutti Ukrainaa auttavia suomalaisia

Venäjän sisäministeriön etsintäkuulutuslistalla on myös Viron pääministeri ja yli 60 Latvian parlamentin jäsentä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Itsenäinen venäläinen uutissivusto Mediazona kertoo, että Venäjän on etsintäkuuluttanut ainakin kuusi suomalaista Ukrainassa taistellutta tai taistelevaa vapaaehtoista. Mediazona latasi koko Venäjän sisäministeriön etsintäkuulutustietokannan ja tunnisti sieltä lähes 400 eri kansallisuuksien Ukrainassa taistellutta taistelevaa vapaaehtoista. Suomalaisia he tunnistivat kuusi. Suurimmat kansalaisuusryhmät Venäjän etsintäkuuluttamissa Ukrainan-vapaaehtoisissa ovat Georgia (100) ja Britannia (93).

Suomesta on lähtenyt Ukrainaan taistelemaan yhteensä joitakin kymmeniä vapaaehtoisia. Osa heistä on palannut takaisin, osa lähtenyt paluunsa jälkeen uudelleen taistelemaan, useita on haavoittunut ja kaksi on kuollut. Ukrainassa taistelee suomalaisia edelleen. Kaikki Ukrainassa taistelleet suomalaiset, jotka ovat esiintyneet julkisuudessa omalla nimellään, eivät kuitenkaan vaikuta olevan tällä etsintäkuulutettujen listalla.

Mediazonan julkaisemalla listalla on myös muita Suomen kansalaisia. Kaikilla ei välttämättä ole yhteyttä Ukrainaan, ja syyt kaikkien etsintäkuuluttamiselle eivät ole tiedossa.

Yhteensä listalla, jonka Mediazona kertoo olevan helmikuun 2024 alusta, on 96752 ilmoitusta. Kun Mediazona poisti listalta duplikaatit, kävi ilmi, että sillä on 95994 rikosperusteista etsintäkuulutusta ja 41535 ilmoitusta kadonneista ihmisistä.

Listalla on myös Viron pääministeri Kaja Kallas, 67 Latvian parlamentin eli Sajman edustajaa ja entinen sisäministeri, kansainvälisen rikostuomioistuimen ICC:n puheenjohtaja Piotr Hofmański joka allekirjoitti pidätysmääräyksen Venäjän presidentti Vladimir Putinista, kolme Ukrainan aiempaa puolustusministeriä sekä lukuisia liettualaisia.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)