Saksasta on tullut Venäjän presidentti Vladimir Putinin länttä vastaan käymän hybridisodan taistelukenttä, arvioi Saksan kotimaantiedustelun Thüringenin osaston johtaja Stephan Kramer Telegraphille.
Kramer näkee kaksi syytä sille, miksi Saksa on niin altis hybridivaikuttamiselle: Etenkin Itä-Saksassa kansalaisilla on runsaasti Venäjä-sympatioita, ja turvallisuuspuolta on laiminlyöty vuosikymmenten ajan.
Käytännössä Venäjän hybridisodankäynti näkyy kriittiseen infrastruktuuriin kohdistettuna sabotaasina, vaalivaikuttamisena ja kybersodankäyntinä.
Hän muistuttaa, että Saksan kriittistä infrastruktuuria ei ole suojattu läheskään riittävästi. Siinä missä muut Nato-maat ovat tajunneet infrastruktuurin alttiuden sabotaasille ja aloittaneet varautumisen jo kauan sitten, Saksassa tilanne on ymmärretty vasta viime kuukausina.
Konkreettinen varoitus infrastruktuurin heikkoudesta nähtiin toukokuussa, kun Berliinissä sijaitseva asetehdas syttyi mysteerisesti tuleen. Tulipalon syyksi epäillään venäläistä sabotaasia. Kyseinen tehdas valmisti aseistusta myös Ukrainaan.
Huhtikuussa kaksi epäiltyä venäläisvakoojaa taas pidätettiin Baijerissa epäiltynä iskun suunnittelusta yhdysvaltalaiseen sotilastukikohtaan.
Etenkin Itä-Saksassa Venäjän narratiivit myös purevat kansaan. Monet itäsaksalaiset eivät luota julkiseen valtaan, jonka vuoksi he ovat erittäin alttiita epäluottamusta lietsovalle Kremlin propagandalle.
Kramer kertoo, että Venäjä pyrkii hajottamaan luottamusta valtioon sekä lietsomaan kaaosta. Tässä hänen työkalunaan toimivat poliittiset ääripäät.
– Putin ruokkii äärivasemmistoa ja -oikeistoa, joten kävi miten kävi, lopussa demokratiamme on raunioina, Kramer varoittaa.
Kramer uskoo joidenkin saksalaisten olevan alttiita Kremlin propagandalle myös siksi, että koronapandemian aikana moni katkeroitui koronatoimista. Tämä taas heikensi heidän luottamustaan valtioon.
Lisäksi monet saksalaiset kokivat pitkään elävänsä rauhallisessa lintukodossa, jonka vuoksi varautuminen mahdollisiin konfliktitilanteisiin unohtui täysin.
Lopputuloksena Kreml näkeekin Saksan houkuttelevana kohteena sabotaasille.
– Saksa sijaitsee keskellä Eurooppaa, ja on loistava kohde kaikenlaiselle logistiikkaan kohdistuvalle sabotaasille. Lähes kaikki Ukrainaan lähetettävä varustus kulkee Saksan kautta, Kramer varoittaa.