Verkkouutiset

Terapiatakuun tavoitteena on vauhdittaa pääsyä mielenterveyspalveluiden piiriin. / LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Terapiatakuu ei etene – ”Vaikka velkaa otetaan miljarditolkulla”

Hallituspuolueet kaatoivat mielenterveyspalveluita koskeneen esityksen eduskunnassa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Hallituspuolueet äänestivät tiistaina kumoon kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinosen lausuman, jossa ehdotettiin terapiatakuuta koskevan esityksen tuomista käsittelyyn heti syysistuntokauden alussa. Tällöin muutos olisi ehditty saattaa voimaan vielä kuluvan vaalikauden aikana.

Aloitteen taustalla on pyrkimys nopeuttaa pääsyä mielenterveyspalveluihin. Laajaa kannatusta saanutta kansalaisaloitetta on pyritty ajamaan eteenpäin jo vuosia. Hallitus on ilmoittanut käsittelevänsä asiaa osana hoitotakuun uudistusta, mutta arvostelijoiden mukaan muutos ei vastaa kansalaisaloitteen sisältöä.

Kansanedustaja Mia Laiho (kok.) ihmettelee hallituspuolueiden ristiriitaisia kannanottoja.

– Huonosti kävi. Hallituspuolueet vastustivat ja hyvä esitys kaatui. Terapiatakuu ei etene. Mielenterveyskriisi on Suomessa todellinen, mutta terapiatakuulle ei vaan tahtoa ja rahaa löydy, vaikka muuten hallitus ottaa velkaa miljarditolkulla, Mia Laiho tviittaa.

LUE MYÖS:
Hallitukselle sataa kritiikkiä terapiatakuun hautaamisesta (VU 27.5.2022)

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)