Verkkouutiset

Kemianteollisuuden työmarkkinajohtaja Minna Etu-Seppälä. LEHTIKUVA/VESA MOILANEN

”Teollisuusliitto valmis aiheuttamaan kohtuuttomat vahingot vientiteollisuudelle”

Kemianteollisuuden työmarkkinajohtajan mielestä Teollisuusliitolta on karannut mopo täysin käsistä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Teollisuusliitto ilmoitti tiistaina uusista lakonuhista ja ylityökielloista Kemianteollisuuden jäsenyrityksiin. Lakonuhat koskevat nyt yhteensä 14ä yritystä ja noin 3 500 työntekijää.

Lakkojen on määrä alkaa 8. helmikuuta ja päättyä 10. helmikuuta. Edelliset Teollisuusliiton lakonuhat oli ilmoitettu helmikuun alkuun 1.–3.2.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Kemianteollisuuden työmarkkinajohtaja Minna Etu-Seppälän mukaan sen lisäksi, että työtaistelu-uhka rapauttaa yritysten kilpailukykyä, lakkotoimilla ja ylisuurilla palkankorotusvaatimuksilla uhataan myös palkansaajien työpaikkoja.

Kemianteollisuus teki tammikuussa jäsenyrityksilleen kyselyn, jonka perusteella vajaa kolmannes yrityksistä arvioi joutuvansa turvautumaan lomautuksiin ja joka kuudes irtisanomisiin kevään aikana.

Joulukuun jäsenkyselyssä peräti 80 prosenttia yrityksistä kertoi, ettei voi siirtää kohonneita kustannuksia hintoihin lainkaan tai vain osittain.

– Mopo on karannut täysin käsistä Teollisuusliitolta. Isoja korotuksia perustellaan milloin Saksalla, milloin pörssiyritysten tuloksilla. Fakta on se, että lakkoilemalla Teollisuusliitto on valmis romuttamaan yritysten kilpailukyvyn ja aiheuttamaan kohtuuttomat vahingot vientiteollisuudelle hinnalla millä hyvänsä, Etu-Seppälä sanoo tiedotteessa.

– Valtaosa jäsenyrityksistämme ovat pk-yrityksiä, joiden tilanne on jo valmiiksi hankala. Yritykset arvioivat kuluvan vuoden tammikuun kyselyssä tilanteensa heikommaksi kuin koronavuoden 2020 elokuussa. Nyt työ halutaan hinnoitella siten, että se tulee näissä olosuhteissa johtamaan lomautuksiin ja irtisanomisiin. Tuntuu, että työpaikkojen säilymisellä ei ole mitään merkitystä Teollisuusliitolle, toteaa Etu-Seppälä.

Kemianteollisuuden isoimpien työntekijätyöehtosopimusten neuvotteluja käydään tällä hetkellä valtakunnansovittelijan johdolla. Etenemistä ei ole tapahtunut.

– Sovittelussa työnantajapuolella olisi ratkaisuhalukkuutta, mutta työntekijäpuolen osalta vaikuttaa siltä, että nyt vain odotellaan ja odotellaan, jotta käyntiin saadaan lisää lakkoja ja sitä kautta aiheutetaan paljon vahinkoa yhteiskunnalle. Tämä asetelma ei palvele ketään, Etu-Seppälä sanoo.

Viikko sitten ilmoitetut lakkovaroitukset osuisivat toteutuessaan muun muassa Suomen lääketeollisuuteen, ja tänään lakkouhan piiriin liitettiin öljyteollisuutta.

Etu-Seppälän mukaan lakkotoimet kyseenalaistavat myös nykyisen työmarkkinajärjestelmän mielekkyyden.

– Kierroksen jälkeen on ison pohdinnan paikka.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)