Teollisuusliitto aloittaa poliittisia lakkoja pohjoisessa Suomessa

Lakoissa on kyse yhden vuorokauden työnseisauksista Lapin ja Oulun vaalipiireissä.
Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto (vas.) ja liiton varapuheenjohtaja Turja Lehtonen. LEHTIKUVA/SEPPO SAMULI
Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto (vas.) ja liiton varapuheenjohtaja Turja Lehtonen. LEHTIKUVA/SEPPO SAMULI

Teollisuusliitto aloittaa poliittiset lakot hallituksen työelämäheikennyksiä vastaan tiistaina 7. marraskuuta. Lakot tarkoittavat teollisen tuotannon keskeyttämistä lakon kohteena olevien yritysten toimipaikoissa.

Työtaistelutoimet ovat osa palkansaajakeskusjärjestö SAK:n yhteistä Painava syy -kampanjaa, jonka tavoitteena on puolustaa työntekijöitä hallituksen yksipuolisia heikennysesityksiä vastaan.

– Hallitus ei ole osoittanut minkäänlaista halua aidosti keskustella työntekijöiden kanssa leikkauksista ja heikennyksistä. Teollisuusliitolla ei siksi ole muuta vaihtoehtoa kuin aloittaa teollisen tuotannon osittainen alasajo puolustaakseen työntekijöiden oikeuksia, sanoo Teollisuusliiton varapuheenjohtaja Turja Lehtonen (vas.).

Hänen mukaansa toimenpiteistä aiheutuu haittaa yrityksille ja kansantaloudelle, mutta ”aiheutuva haitta on välttämätöntä työntekijöiden työehtojen ja oikeuksien puolustamiseksi”.

”Lakko-oikeuden rajoittamisen valmistelu pelkkää teatteria”

Työ- ja elinkeinoministeriö on laittanut lausunnoille lakko-oikeuden rajoittamista koskevan lainsäädäntöpaketin. Teollisuusliitto kritisoi valmistelutyötä teatteriksi, jonka lopputulos oli luettavissa hallitusohjelmasta. Lehtosen mukaan on selvää, ettei hallituksella ole aikomustakaan kuunnella työntekijöitä muissakaan työelämäheikennyksissä.

– Hallitusohjelma sisältää historialliset heikennykset työntekijöiden oikeuksiin. Työsuhdeturva ja ansiosidonnainen romutetaan kokonaan. Lakko-oikeuden rajoittamisen valmistelu on esimerkki siitä, miten hallitus toimii jatkossakin. Tällaista sanelua emme voi hyväksyä, toteaa Lehtonen.

Lakko-oikeuden rajoittamisen jälkeen hallituksen asialistalla on paikallisen sopimisen kokonaisuus. Teollisuusliitto katsoo muutosten mahdollistavan työehtojen heikentämisen työpaikkatasolla ja luottamusmiesten ohittamisen järjestäytymättömissä yrityksissä.

– Hallituksen tavoitteena on romuttaa työehtosopimuksien työntekijöille tarjoama suoja ja yleissitovuus. Paikallisen sopimisen verukkeella mahdollistetaan työehtojen kilpajuoksu pohjalle. Lopulta kyse on palkkojen leikkaamisesta. Tätä ei suomalainen duunari tilannut, Lehtonen sanoo.

Teollisuusliitto noudattaa poliittisissa työtaistelutoimissa mahdollisuuksien mukaan vähintään neljän päivän ilmoitusaikaa. Työnseisaukset eivät koske hätätyötä eivätkä sellaista työtä, joka on välttämätöntä hengen ja terveyden turvaamisen kannalta.

Teollisuusliitto tiedottaa uusista työnseisauksista lisää lauantaina.

Valtiovarainministeri on tyytymätön Ylen uutisointiin.
Pääministerin mukaan Suomella ei ole varaa nykyisen kokoiseen julkiseen sektoriin.
EK:n väistyvän toimitusjohtajan mukaan Suomi ei pärjää työajan vertailussa kilpailijamaille.
Mainos