Asunto-osakkeiden omistajilla on velvollisuus ilmoittaa taloyhtiölle kaikista rakenteisiin vaikuttavista muutostöistä, mutta moni jättää ilmoituksen tekemättä. Osakkaalla on oikeus tehdä muutostöitä, mutta vastuu niiden mahdollisista seurauksista voi jäädä osakkaalle, jos ilmoitusta ei ole tehty.
Suomalaisen kiinteistöjen kunnossapitojärjestelmää kehittävän Estateappin toimitusjohtajan Patrick Nybergin mukaan osakkailla on yleensä hankaluuksia ymmärtää, milloin remontista pitää ilmoittaa taloyhtiölle.
– Usein kyse on tietämättömyydestä, mutta myös siitä, että osakkaat ajattelevat, että he osaavat hoitaa remontin itse. Kaikkien tulisi kuitenkin ymmärtää, että taloyhtiö on vastuussa kiinteistä rakenteista, joten sen tulee varmistua siitä, että kaikki remontit ja muutostyöt tehdään oikealla tavalla. Tämä on niin taloyhtiön kuin osakkaan etu, Nyberg avaa tiedotteessa.
Jos osakas ei tee ilmoitusta, saattaa hän joutua korvausvastuuseen ongelmien ilmetessä.
– Jos esimerkiksi kylpyhuoneremontissa vaurioitetaan vedeneristystä ja tulee vesivahinko, osakas voi joutua korvausvastuuseen koko vahingosta ja yhtiö ei pysty valvomaan remonttia. Pahimmillaan voidaan puhua jopa satojen tuhansien eurojen vahingosta osakkaan kohdalla. Jos ilmoitus on tehty, taloyhtiö pystyy arvioimaan, tuleeko remonttiin erityisehtoja ja vaaditaanko ulkopuolista valvojaa, Nyberg jatkaa.
Nybergin mukaan usein ilmoitusta ei jätetä myös siitä syystä, että taloyhtiön pelätään torppaavan muutostyöt tai että prosessi kestää kauan aikaa.
– Taloyhtiöillä saattaa olla omia linjauksia remontteihin tai vaatimuksia muutostöiden tekijöihin liittyen, mutta taloyhtiö pystyy harvoin estämään mitään, joten lupa on yleensä helppo saada. Usein myös pelätään pitkää lupaprosessia, mutta tänä päivänä muutostyöilmoitukset ovat pääsääntöisesti digitalisoituja ja automatisoituja, joten luvan saamisessa ei pitäisi lähtökohtaisesti kestää kauaa, Nyberg kertoo.
Nyberg neuvoo osakkaille, että ilmoitus kannattaa tehdä matalalla kynnyksellä.
– Esteettisiä muutoksia, kuten seinien maalausta, ei tarvitse ilmoittaa, mutta selvästi rakenteisiin vaikuttavat muutostyöt kannattaa ja pitää. Sellaisia ovat muun muassa lattian uusiminen, liesituulettimen vaihtaminen tai pesukoneen asentaminen asuntoon, jossa sitä ei ole aiemmin ollut, Nyberg päättää.
Yleisiä muutostöitä, joista pitää ilmoittaa taloyhtiölle
Lattian vaihtaminen: Vanhat materiaalit, kuten muovimatot, voivat sisältää asbestia, joten ilmoittaminen on tärkeää etenkin turvallisuussyistä. Usein uusi lattia asennetaan vanhan materiaalin päälle, mutta silloinkin taloyhtiölle olisi hyvä ilmoittaa muutoksesta.
Seinän purkaminen: Vanhoissa kohteissa saatetaan usein purkaa väliseiniä paremman pohjaratkaisun takia. Tällöin on erityisen tärkeää ilmoittaa muutoksesta taloyhtiölle, sillä väliseinä voi kuulua kantaviin rakenteisiin.
Kylpyhuoneremontit: Kylpyhuoneremonteissa on aina vesivahingon riski, mikä voi vaikuttaa moneen huoneistoon. Siksi taloyhtiöillä tulee olla tieto muutostyöstä ja mahdollisuus valvoa se.
Ilmanvaihtoon tai lämmitysjärjestelmään liittyvät muutokset: Esimerkiksi poistoilmaventtiilin sulkeminen, koneellisen ilmanvaihdon asentaminen tai patterien siirtäminen lasketaan muutostöiksi, joista on ilmoitettava.
Liesituulettimen vaihtaminen: Uuden mallin vaihtaminen taloyhtiön ilmanvaihtokanavaan voi haitata muiden asuntojen ilmanvaihtoa, joten taustatyö on tehtävä huolella. Isännöitsijät osaavat neuvoa asiassa.
Pesukoneen asennus: Jos asunnossa vaihdetaan vanha pesukone uuteen, ilmoitusta ei tarvitse tehdä. Mutta jos asuntoon asennetaan ensimmäistä kertaa pesukone, muutostyö liittyy putkitöihin ja kuuluu näin ollen ilmoitettaviin asioihin.
Lähde: Estateapp





