TE: Tällaisia yllättäviä korotuksia eläkkeisiin on tulossa

Vahvistetut luvut julkaistaan myöhemmin.
Silmälasit ja euroja Helsingissä. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Silmälasit ja euroja Helsingissä. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Eläketurvakeskus (ETK) esittää työeläkkeisiin 1,3 prosentin korotusta ensi vuoden alusta alkaen. Palkkakertoimeen olisi tulossa 2,2 prosentin korotus.

Asia ilmenee ETK:n sosiaali- ja terveysministeriöön (STM) lähettämästä esityksestä ensi vuoden työeläkeindeksistä ja palkkakertoimesta. Esityksestä kertoo Talouselämä.

Esityksessä mainitut luvut ovat laskeneet aiemmin ennustetuista. Vielä toukokuussa ETK arvioi ensi vuodelle 2,0 prosentin korotusta ja 2,9 prosentin korotusta palkkakertoimeen. Elokuun ennusteessa ETK arvioi työeläkeindeksin nousevan 1,6 prosenttia ja palkkakertoimen 2,1 prosenttia.

STM julkaisee vahvistetut indeksit myöhemmin.

Juho Romakkaniemen mukaan veron alentaminen on tehokas keino vahvistaa yritysten mahdollisuuksia investoida.
Alalle haetaan uutta kasvua kansallisella meriteollisuusstrategialla.
Ekonomistien mukaan viime vuoden lopulla alkanut talouskasvu alkaa viimein näkyä myös työllisyydessä.
Mainos