Televisiolähetysten siirtyminen teräväpiirtoon on ajanut sadattuhannet suomalaiset päivittämään vastaanottimiaan – etenkin kesämökeillä. Kalliilta ostokselta voi kuitenkin useassa tapauksessa välttyä. Talouselämän haastatteleman asiantuntijan mukaan vanha lähetystekniikka on tulossa tiensä päähän.
Yleisradion SD-lähetykset päättyivät maaliskuun lopussa, ja kaupallisten toimijoiden vastaavat lähetykset päättyvät kesäkuun lopussa. Tämä tarkoittaa, että vain HD-valmiit televisiot voivat jatkossa näyttää suomalaisia tv-kanavia. Muutos koskee sekä antenni- että kaapeliverkkoa.
– Kahden eri verkon ylläpito aiheuttaa kustannuksia. SD-verkon lähetyslaitteet ovat tulossa elinkaarensa päähän. Ei myöskään kannata tuhlata taajuuksia kahden päällekkäisen verkon ylläpitoon, Digitan liiketoimintapäällikkö Jani Saari avaa.
TE:n mukaan Finnpanel on arvioinut, että noin kolme prosenttia tv-kotitalouksista käyttää yhä SD-televisiota. Tämä tarkoittaa noin 75 000 yksittäistä vastaanotinta. Mökkeilijöillä tilanne on vielä yleisempi: jopa 42 prosentilla mökeistä ei ole HD-yhteensopivaa televisiota. Suomessa on yli puoli miljoonaa kesämökkiä, joten mahdollinen uusimistarve koskee karkeasti arvioiden yli 200 000 televisiota, kun otetaan myös tavalliset kotitaloudet huomioon.
Täysin uutta televisiota ei kuitenkaan ole välttämätöntä ostaa. Ensimmäisenä kannattaa tarkistaa että, löytyvätkö HD-kanavat esimerkiksi kanavapaikalta 21 eteenpäin. Kanavahaun teko voi auttaa varsinkin silloin jos televisiota ei ole käytetty pitkään aikaan.
Vanhaan televisioon voi myös liittää HD-digiboksin. Toinen vaihtoehto on siirtyä nettipohjaiseen katseluun, mikäli mökillä on internet-yhteys tai puhelimesta jaettavan mobiiliverkon nopeus riittää. Kolmantena voi hyödyntää suoratoistopalveluita. Näiden käyttö onnistuu esimerkiksi Apple TV -laitteella tai pelikonsoleilla.





