Verkkouutiset

Kiinalaisia sotilaita marssimassa paraatissa. LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINEN

Tästä syystä Kiina ei näe Venäjää hylkiömaana

Asiantuntijoiden mukaan kylmä realismi ohjaa maiden suhteita.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Lähes päivälleen vuosi sitten Kiina ja Venäjä julistivat ”ystävyyttä ilman rajoja.” 20 päivää myöhemmin Venäjä hyökkäsi verisesti Ukrainaan. Vaikka Kiinan ja Venäjän väliset suhteet saattavat julkisuudessa vaikuttaa olevan kylmenemään päin, ystävyys ei ole kadonnut minnekään. Pikemminkin maat tarvitsevat toisiaan yhä enemmän. Asiasta kertoo The Economist.

Kyse on asiantuntijoiden mukaan ensinnäkin kiinalaisesta maailmankäsityksestä, jota maata hallitseva kommunistinen puolue väestöön syöttää. Puolue opettaa, että Kiinan ulkopuolinen maailma on turvaton ja pettymyksiä täynnä. Ulkomaiset konfliktit on parasta ymmärtää vahvuuden mittelönä ja oman hyödyn tavoitteluna. Tässä maailmankuvassa Kiina esiintyy poikkeuksena. Se opettaa kansalleen olevansa rauhaa rakastava jättiläinen.

Tästä maailmankuvasta kumpuaa myös kiinalaisen väestön yleiset käsitykset Ukrainan sodasta. Sodan syttymisestä alkaen heille on kerrottu koko asian johtuvan Yhdysvaltain ja Naton toiminnasta. Kiinan mukaan Venäjä ajettiin nurkkaan. Viimeksi 30. tammikuuta Kiina syytti USA:ta ”sodalla vaurastumisesta.”

Kiinalaisessa mediassa venäläisten sotilaiden raportoidut sotarikokset ja ihmisoikeusrikkomukset kuitataa ”valeuutisina.”

Kiinan suhtautumisessa Venäjään on asiantuntijoiden mukaan myös toinen ohjaava periaate: kylmä realismi. Se mikä hyödyttää Kiinaa, on ainoa asia, jolla on väliä. Venäjää ja Kiinaa yhdistää vihamielisyys Yhdysvaltoja kohtaan. Venäjälle on myös paljon resursseja myytävänä. Kiina on laskenut, ettei sen kannata heikentää tärkeää liittolaistaan.

Venäjän ja Kiinan rajalla sijaitsevassa Heihen kaupungissa sijaitsee muisto ajalta jolloin Venäjä kuritti kiinalaisia. Venäläiset kasakat tekivät julmuuksia alueella vuonna 1900. Muistot eivät haittaa Venäjän ja Kiinan nykypäivän suhdetta. Heihen muistopaikalla sijaitsee teksti, joka kuvaa Kiinan asennetta erittäin osuvasti. Sen mukaan kiinalaisten tulee kasvattaa maastaan ja armeijastaan vahva, eikä vanhoja kiistanaiheita kannata muistella.

– Jos olet heikko, sinua kiusataan. Jos jäät jälkeen, sinut lyödään, paikalla lukee.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)