Henri Vanhanen: Venäjän uhista kerrottava suomalaisille avoimesti

Asiantuntijan mukaan kyse ei ole pelottelusta eikä salassa pidettävien tietojen paljastamisesta, vaan avoimuudesta ja luottamuksesta.
Valtioneuvoston linna Helsingissä. VILLE MÄKILÄ
Valtioneuvoston linna Helsingissä. VILLE MÄKILÄ

Ulko- ja turvallisuuspolitiikan asiantuntija Henri Vanhanen vetoaa tasavallan presidenttiin ja valtioneuvostoon, jotta viipymättä laadittaisiin suomalaisille yhteinen, julkinen ja ajantasainen turvallisuustilannekatsaus, jossa kerrotaan avoimesti, millaisiin Venäjän uhkiin maamme varautuu ja miten niihin vastataan.

– Olen viime aikoina toistuvasti esittänyt tällaisen arvion laatimista. Suomalaiset tiedustelupalvelut ja eurooppalaiset viranomaiset ovat varoittaneet Venäjän sabotaasi- ja vaikuttamistoiminnasta, hän toteaa X-palvelussa.

Vanhasen mukaan kyse ei ole pelottelusta eikä salassa pidettävien tietojen paljastamisesta, vaan avoimuudesta ja luottamuksesta.

– Luotan siihen, että suomalaiset kestävät myös vaikeat tosiasiat. Meillä on vahva maanpuolustustahto ja kyky pitää yhtä vaikeinakin aikoina.

Euroopassa on nähty puolustusteollisuuteen kohdistuvia sabotaasihankkeita, droonihäiriöitä, salamurhasuunnitelmia ja vakavia ilmatilaloukkauksia. Myös Suomessa on suojelupoliisin mukaan kartoitettu mahdollisia sabotaasikohteita.

– On siis täysin mahdollista, että myös Suomessa nähdään vakavaa Venäjän sabotaasi- tai muuta vihamielistä vaikuttamistoimintaa, Vanhanen sanoo.

Video

– Meidän ei pidä odottaa ensimmäistä vakavaa iskua ennen kuin käymme tämän keskustelun avoimesti. Suomalaisten olisi tärkeää tietää jo etukäteen, millaisiin tilanteisiin olemme varautuneet ja miten niihin vastataan.

Vanhasen mukaan turvallisuusviranomaiset tekevät jatkuvasti työtä uhkien tunnistamiseksi ja torjumiseksi, ja Suomessa julkaistaan jo erilaisia uhka-arvioita.

– Nyt tarvitsemme niiden rinnalle valtionjohdon yhteisen, kansantajuisen tilannekatsauksen, jossa kerrotaan, kuinka vakavina uhkia pidetään, mitä niiden torjumiseksi tehdään ja miten kansalaiset voivat itse varautua.

Samalla hänen mielestään olisi tärkeää avata, miten Suomi toimisi yhdessä liittolaistensa kanssa mahdollisessa vakavassa häiriötilanteessa.

– Nato-jäsenenä emme ole yksin. Meillä on käytössämme liittolaistemme tuki, tiedusteluyhteistyö ja yhteiset toimintamahdollisuudet. Myös näiden merkitystä olisi hyvä selittää suomalaisille jo etukäteen.

– Toivon, että valtionjohto tarttuu ehdotukseen viipymättä. Meillä on nyt mahdollisuus kertoa suomalaisille rauhallisesti ja avoimesti, mihin olemme varautuneet, ennen kuin jokin vakava tapahtuma mahdollisesti koettelee turvallisuuttamme. Avoimuus vahvistaa luottamusta.

Länsimaat jäädyttivät vuonna 2022 noin 260 miljardin euron arvosta Venäjän valtion varoja.
Valtionmedian mukaan helikopteri olisi tunkeutunut sota-aluksen ”turvavyöhykkeelle”.
Pääministeri haluaa muutoksen EU-tasolla siihen, että venäläisille myönnetään yhä satoja tuhansia turistiviisumeja.
Mainos