Venäjän joukkojen hyökkäysvoiman uudelleen rakentaminen Ukrainassa käytävää sotaa varten vie aikaa, arvioi Australian asevoimien kenraalimajuri (evp.) Mick Ryan.
– (Venäjän hyökkäyssodan uudella komentajalla, kenraali Sergei) Surovikinilla ei ole nyt juuri ollenkaan resursseja käytettävissään suorittaakseen suuria hyökkäysoperaatioita Venäjään laittomasti liitettyjen Ukrainan alueiden turvaamiseksi. Tämä on keskeinen syy sille, että hän todennäköisesti luottaa ilmahyökkäyksiin tulevina kuukausina, Ryan toteaa Twitterissä.
Ukrainan rintamilla toimivat Venäjän miehitysjoukot ovat erittäin uupuneita ja ehtyneitä. Ne kärsivät myös heikosta taistelutahdosta ja varustuksesta.
Surovikinin johtamat joukot kärsivät kovia tappioita hyökkäyssodan alussa Kiovan alueella ja myöhemmin Harkovan alueella. Venäläiset ovat lisäksi joutuneet perääntymään Luhanskin alueen pohjoisosissa ja Hersonin alueen pohjoisosissa.
– Venäjän armeijaa täydennetään liikekannallepanolla, jonka (Venäjän presidentti Vladimir) Putin on ilmoittanut päättyvän pian, Ryan sanoo.
– Riippumatta mobilisoitujen joukkojen määrästä, Surovikin voi parhaimmillaan toivoa, että niillä (mobilisoiduilla asevelvollisilla) on ”vakauttava” vaikutus. Tämä tarkoittaa sitä, että niitä käytetään paikkaamaan aukkoja Venäjän nykyisessä Itä- ja Etelä-Ukrainaa koskevassa puolustussuunnitelmassa. He ovat vauhtia hidastavia ihmistöyssyjä.
Ryan pohtii, millaisia operaatioita Surovikin laatii ja toteuttaa seuraavien kuukausien aikana.
– Ensinnäkin hän jatkaa iskuja, jotka kohdistuvat Ukrainan kriittiseen infrastruktuuriin ja joilla pyritään murentamaan Ukrainan kansan tahto (vaikka tämän onnistumisesta ei ole historiallista esimerkkiä), Ryan toteaa viitaten Venäjän rajuihin lennokki- ja ohjusiskuihin Ukrainassa.
Hänen mukaansa Surovikin valitsee talven aikana, mitä asemia puolustetaan ja mistä asemista pitää luopua, jotta hän voi säilyttää ja keskittää joukkonsa tärkeimpien alueiden puolustamiseen syksyn ja ensi kevään välisenä aikana. Ryan katsoo Surovikin jo alkaneen hahmotella tätä Hersonissa. Venäjän joukkojen arvioidaan valmistautuvan vetäytymään Dneprin länsipuolelta Ukrainan uhkaavan etenemisen tieltä.
– Kolmanneksi hän varmistaa, että keskeisiä huoltoreittejä puolustetaan. Surovikin rakentaa joustavampaa ja kestävämpää logistiikkaverkostoa, jota vastaan on vaikeampi iskeä. Tähän liittyy luultavasti varastojen täydentäminen tulevia hyökkäysoperaatioita varten, Ryan arvioi.
– Neljänneksi Surovikin suunnittelee jo vuoden 2023 operaatiotavoitteitaan, mukaan lukien mahdollisten uusien maajoukkojen käyttäminen ensi vuonna. Vaikka venäläisten taktinen tiedustelu ei ole ollut hyvätasoista, he toteuttavat tiedustelutoimia tukeakseen ensi vuoden suunnitelmiaan.
Ryan korostaa, että Surovikinin pitää täyttää Kremlin poliittiset aikeet ja tavoitteet, joiden mukaan sotaa pitää pitkittää mahdollisimman paljon.
– Putin uskoo selvästi, että länsi menettää lopulta kiinnostuksensa sotaan ja Ukrainan tukemiseen. Vaikka asianlaita ei ole vielä näin, hän näyttää olevan vakuuttunut siitä, että tämä on mahdollista.
In the last few days, an interview given by the new Russian commander in #Ukraine, General Sergei Surovikin, was reported in the media. Noting that “the situation regarding the special operation is tense”, an assessment of his campaign options going forward is required. 1/25 🧵 pic.twitter.com/xL11FCwsGK
— Mick Ryan, AM (@WarintheFuture) October 21, 2022