Verkkouutiset

Tuhoutunut 55K6A-ajoneuvo. / dosye_shpiona / Telegram

Täsmäaseen kerrotaan tuhonneen Venäjän arvokkaan komentoajoneuvon

S-400-ohjusjärjestelmää vastaan iskettiin Ukrainan eteläosissa.

Ukrainan asevoimien kerrotaan tuhonneen Venäjän S-400-ilmatorjuntajärjestelmän komentoajoneuvon Hersonin alueella.

Sosiaalisessa mediassa jaettujen kuvien perusteella ajoneuvo olisi kärsinyt mittavia vaurioita. Ukrainan sanotaan iskeneen alueelle HIMARS-täsmäraketeilla.

Kyseessä on tiettävästi ensimmäinen kerta, kun Venäjä on menettänyt arvokkaana pidetyn 55K6A-komentoajoneuvon. Moderneja S-400-ilmatorjuntajärjestelmiä ei ole sijoitettu lähelle etulinjaa, sillä aiemmin vain yhden laukaisuajoneuvon on vahvistettu tuhoutuneen.

Venäjän ilmatorjuntakaluston tappiot kasvoivat huomattavasti viime syksynä, jolloin Ukraina alkoi käyttää Yhdysvaltain toimittamia HARM-tutkaohjuksia. Passiivisella sensorilla varustettu asejärjestelmä hakeutuu kohti vastapuolen tutka-asemia 25–150 kilometrin etäisyydellä.

Iskut alkoivat viime vuoden elokuussa, jolloin Venäjän väitettiin menettäneen muutamassa päivässä yli kymmenen ilmapuolustusjärjestelmää ja tutkalaitetta. Ilmapuolustuksen lamauttamisen uskotaan auttaneen Ukrainaa vapauttamaan Dnepr-joen länsipuoliset alueet Hersonissa loppuvuodesta.

Uusimmat
› Uutissyöte aiheesta
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)