Ukrainan NISS-tutkimuslaitoksen analyytikko Mykola Bielieskov pitää selvänä, että Venäjän hyökkäyssodassa on tapahtumassa käänne. Hänkirjoittaa Atlantic Council -ajatushautomon julkaisemassa blogissaan, että Venäjän eteneminen on vaikeutunut samalla, kun se kärsii raskaita tappioita.
– Rintamalinjojen ulkopuolella Ukrainan innovatiiviset droonitaktiikat häiritsevät Venäjän logistiikkaa, eristävät miehitetyn Krimin ja ovat aiheuttaneet Venäjälle merkittävän polttoainekriisin, hän listaa.
Samalla Kreml kärsii miespulasta. Vapaaehtoisia sotilaita ei enää tahdo riittää kasvavien tappioiden korvaamiseksi. Siksi Vladimir Putinin kerrotaan harkitsevan liikekannallepanoa, Bielieskov kirjoittaa.
Hän toteaa liikekannallepanon olevan valtava riski.
– Yli neljä vuotta sitten alkaneen täysimittaisen hyökkäyksen aikana Putin on tehnyt kaikkensa suojellakseen tavallisia venäläisiä sodan vaikutuksilta. Vastineeksi hän on odottanut venäläisten pidättäytyvän hyökkäyksen vastustamisesta tai arvostelusta. Yritys kutsua suuria määriä venäläisiä asepalvelukseen rikkoisi tämän hiljaisen yhteiskuntasopimuksen ja voisi horjuttaa Venäjän sisäistä vakautta, hän perustelee.
Bielieskov muistuttaa, että tyytymättömillä asevelvollisilla oli iso rooli Venäjän keisarikunnan kaatumisessa vuonna 1917. Myös Putin tiedostaa tämän. Siksi Kreml on keskittynyt rekrytoimaan sotaan vankeja, etnisiä vähemmistöjä ja korkeasti palkattuja vapaaehtoisia.
– Vapaaehtoisten määrän vähentyessä ja vankien tarjonnan käytännössä ehtyessä Putin on joutunut vaikeaan tilanteeseen. Hän tietää, että ellei Venäjä pysty jotenkin säilyttämään miesylivoimaansa taistelukentällä, hyökkäyssota juuttuu veriseen pattitilanteeseen. Siitä huolimatta hän torjuu edelleen kaikki puheet myönnytyksistä eikä ole valmis laskemaan poliittisia tavoitteitaan. Kaikki viittaa siksi siihen, että lähikuukausina nähdään laajamittainen liikekannallepano, Bielieskov kirjoittaa.
Hän pitää kuitenkin selvänä, että liikekannallepano ei riittäisi sodan voittamiseen tai edes aloitteen palauttamiseen Kremlille.
– Todellisuudessa ne venäläiset, jotka mahdollisesti mobilisoidaan Putinin hyökkäykseen tulevina kuukausina, voivat päätyä ukrainalaisten droonien maalitauluiksi. Laajamittainen liikekannallepano aiheuttaisi lisää kuolemaa ja tuhoa, mutta on epätodennäköistä, että se ratkaisisi sodan lopputuloksen.