Kuva mitalista. ETELÄ-SUOMEN AVI

Presidentti myönsi hengenpelastusmitalit kolmelle rohkealle suomalaiselle

Tänä vuonna mitalit saivat Jan Strandholm, Sanna Syvänen ja Aino Haverinen Dudle.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Etelä-Suomen aluehallintoviraston (avi) ylijohtaja Merja Ekqvist luovutti tasavallan presidentin Alexander Stubbin myöntämät hengenpelastusmitalit tiistaina 19. elokuuta 2025 kolmelle Etelä-Suomen alueella asuvalle henkilölle. He ovat pelastaneet hengenvaarassa olleen ihmisen osoittaen erityistä rohkeutta ja neuvokkuutta oman turvallisuutensa vaarantaen. Etelä-Suomen avi kertoo asiasta tiedotteessa.

Mitalit saivat Jan Strandholm ihmisen pelastamisesta jäistä sekä Sanna Syvänen ja Aino Haverinen Dudle toiminnastaan Viertolan kouluampumisessa. Etelä-Suomen aluehallintovirasto onnittelee mitalinsaajia ja kiittää heitä ansiokkaasta toiminnastaan hädän hetkellä.

Pitkäperjantaina vuonna 2024 Jan Strandholm ja hänen puolisonsa huomasivat kävelyllä ollessaan, että meren jäällä oli ihminen avannossa. Avunhuutoja ei kuulunut. Lähempänä Strandholm huomasi, ettei henkilö pääse omin voimin avannosta pois. Strandholm teki päätöksen mennä jäälle. Lopulta hän päätyi itsekin kahdesti avantoon avustaessaan hätään jäänyttä ihmistä.

Avanto ei ollut kovin kaukana rannasta, mutta ilman Strandholmin apua henkilö ei olisi avannosta päässyt pois. Strandholm yritti ensin vetää miehen ylös avannosta käyttämällä omaa takkia köytenä. Avantoon joutuneen miehen ote lipesi, mutta tämä sai kantapään jään päälle. Strandholm sai miehen kantapäästä kiinni ja sai kiskottua miehen ylös avannosta. Viranomaisten (poliisi, ensihoito, pelastus) saapuessa paikalle, Strandholm oli jo saanut pelastettua pilkkijän kuivalle maalle.

Sanna Syväsen ja Aino Haverinen Dudlen toiveiden mukaisesti avi ei tuo tarkemmin julki tarkemmin heidän toimintaansa Viertolan kouluampumisessa sen arkaluontoisuuden vuoksi.

Vuosittain hengenpelastusmitali myönnetään noin kymmenelle kansalaiselle koko maassa. Hengenpelastusmitali annetaan tunnustukseksi erittäin rohkeasta, neuvokkaasta tai oman hengenvaaran uhalla suoritetusta teosta, jolla toisen ihmisen henki on pelastettu uhkaavasta vaarasta. Vuonna 2025 hengenpelastusmitalilautakunta käsitteli kaikkiaan 85 mitaliesitystä, joista tasavallan presidentti myönsi hengenpelastusmitalin seitsemälle ihmiselle. Mitalien myöntäminen on alkanut 1920-luvulla.

Aluehallintoviraston tehtäviin kuuluu mitaliehdotusten käsittely, tapahtumien selvittely sekä mitalien luovuttaminen viraston toimialueella asuville henkilöille.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)